Koronavirusrokotteiden kehittäjillä on menossa pikajuoksukilpailu. Kiire ja halu olla ensimmäisten joukossa voi aiheuttaa myös riskejä.
Maailmalla on meneillään ainakin 62 Maailman terveysjärjestön (WHO) listaamaa koronaviruksen rokotekehitystä. Kaikkiaan puhutaan jopa sadasta eri tutkimuksesta.
Rokotteen kehittäminen kestää normaalisti vuosia.
Miten oli mahdollista, että ensimmäinen rokote saatiin jo noin 42 päivää viruksen perimän selvittämisen jälkeen ihmiskokeisiin?
– Ne perustuvat uuteen RNA-rokoteteknologiaan, jossa rokotetaan RNA:ta ihmiseen ja elimistön pitäisi muodostaa siihen vasta-aineita. Näiden rokotetyyppien toimimisesta ihmisillä on kuitenkin vielä hyvin vähän tietoa, Rokotetutkimuskeskuksen johtaja Mika Rämet toteaa Viiden jälkeen -ohjelmassa.
RNA-rokotteita ei ole hyväksytty vielä käyttöön minkään taudin ehkäisyyn.
Toistaiseksi näyttö tällä periaatteella toimivasta rokotteesta pohjaa yhteen vesikauhurokotteella tehtyyn tutkimukseen terveillä vapaaehtoisilla.
On epävarmaa, saadaanko tällä tekniikalla riittävän hyvä suoja SARS-CoV-2 virusta vastaan. Nopeassa kehittelyssä ei voida myöskään ohittaa turvallisuustestejä.
– Aiemman SARS-epidemian pohjalta tiedetään, että sitä vastaan kehitetyt rokotteet aiheuttivat eläinmalleissa reaktioita, jotka johtivat keuhkokudoksen vaurioitumiseen. Tällaista saattaa tapahtua ihmiselläkin, Rämet varoittaa.
Varoittava esimerkki historiasta on 60-luvulla rs-virusta vastaan kehitetty rokote, jossa käytettiin tapettua virusta. Se ei suojannut taudilta, vaan pahensi sitä. Siitä seurasi, että RSV-rokotteen kehityksessä tuli 50-vuoden tauko.