Koronavirus pakottaa monet aikuiset ja lapset kotiin – milloin työntekijä saa palkan ja milloin ei?

Koronavirus iski matkailu- ja ravintola-alaan – konkursseja tulossa 1:54
Koronavirus iski matkailuun ja ravintola-alaan, mutta valtio lupaa toimia pelastamiseksi.

Suomen lainsäädäntö ja Kelan tartuntatautipäiväraha suojelevat monia suomalaisia ansiotulomenetyksiltä.

Lukemattomia suomalaisia joko määrätään etätöihin tai karanteeniin koronaviruspandemian vuoksi. Useiden yrittäjien työt ovat kadonneet likimain yhdessä yössä, eikä lomautuksiltakaan todennäköisesti vältytä. Lasten sairastuminen tai koulujen sulkeminen pakottavat monet aikuiset jäämään koteihinsa.

Valtiovarainmisteri Katri Kulmuni on sanonut, että tarvittaessa hallitus päättää lisäbudjetista nopeasti.

Suomen valtion yrityslainoja tarjoava Finnvera puolestaan on luvannut suhtautua joustavasti kaikkiin koronaviruksen aiheuttamiin rahoitusten järjestelytarpeisiin. Finnveralla on valmius kasvattaa yritysrahoitusta merkittävästi ja auttaa yritykset yli kriisistä. Myös esimerkiksi Nordea tarjoaa asiakkailleen lainojen lyhennysvapaita.

Karanteenissa palkka juoksee

Työnantajan suositus tai määräys jäädä kotiin ei SAK:n mukaan vapauta työnantajaa palkan maksuvelvollisuudesta.

Akavan mukaan työnantajalla on palkanmaksuvelvollisuus, jos työntekijä joutuu karanteeniin työmatkan aikana. Mahdolliset päivärahat, yöpymiset ja paluumatka kuuluvat nekin työnantajan maksettavaksi.

Karanteeni ei kuitenkaan ole loma, vaan terveen työntekijän tulee mahdollisuuksien mukaan tehdä etätöitä.

On kuitenkin huomioitavaa, että jos työntekijä joutuu karanteeniin vapaa-ajan matkallaan, ei työnantajalla ole palkanmaksuvelvollisuutta. Tällöin hän on oikeutettu Kelan maksamaan tartuntatautipäivärahaan.

Palkansaajan tartuntatautipäiväraha vastaa sitä palkkaa, jonka olisi poissaoloajalta saanut. Yrittäjillä tartuntatautipäiväraha määräytyy sen YEL- tai MYEL-vuosityötulon perusteella, joka on voimassa poissaolon alkaessa.

Karanteenilapsen vanhempi saa korvauksen

Kela kertoo nettisivuillaan, että se voi maksaa tartuntatautipäivärahaa, kun työntekijä on määrätty olemaan poissa työstään tartuntataudin, esimerkiksi koronaviruksen, leviämisen estämiseksi.

Tartuntatautipäivärahaa maksetaan myös työkykyisille henkilöille, jotka on määrätty varotoimenpiteenä karanteeniin tai eristykseen tartuntataudin leviämisen estämiseksi.

EK:n mukaan työnantaja maksaa sairasta lasta hoitavalle työntekijälle palkkaa työehtosopimuksen mukaisesti, yleensä kolmelta tai neljältä päivältä. 

Jos alle 16-vuotiaan lapsi on määrätty olemaan kotona koronaviruksen vuoksi, voi kotiin jäävä huoltaja saada tartuntatautipäivärahaa, mutta palkanmaksuvelvollisuutta ei yleisesti ottaen ole, sillä huoltaja on kotona pykälän "poissaolo pakottavasta perhesyystä" perusteella.

Jotta Kelalta voi hakea tartuntatautipäivärahaa, tulee esittää kunnan tartuntataudeista vastaavan lääkärin antama päätös töistä poissaolosta. Myös A-lääkärintodistus riittää, jos siinä on tartuntataudeista vastaavan lääkärin allekirjoitus ja vastaavat tiedot kuin työssä poissaolon mahdollistavassa päätöksessä. Lisäksi tarvitaan työnantajan selvitys ansionmenetyksistä.

Keskisuomalaisen haastatteleman lakiasianjohtaja Markus Äimälän mukaan lomamatkalle lähtevä työntekijä kantaa vastuun, koska ulkoministeriö ilmoitti aiemmin, että nyt ei ole syytä matkustaa ulkomaille.

Lue myös:

    Uusimmat