Aiemmin Tess uskoi, että parhaissa parisuhteissa elämä on helppoa. Sitten tuli koronavirus ja muutti kaiken.
Tess Koman on usein elämänsä varrella antanut ystävilleen samanlaisen neuvon: kun nämä ovat valitelleet parisuhderiidoistaan, Tess on todennut, että parhaat ihmissuhteet tuntuvat helpoilta.
– Kyllä, ihmissuhteet vaativat aikaa, energiaa ja epäitsekkyyttä ja niin edelleen, mutta lopulta olen aina ollut vahvasti sitä mieltä, että niissä pitäisi olla helppoutta, Tess kuvailee Elle-sivustolla.
– Nyt, kun vietän kahdeksatta viikkoa karanteenissa poissa aviomieheni Michaelin luota – tyytyväisen, rennon miehen, jonka kanssa olen ollut yli kymmenen vuotta – olen valmis myöntämään, että olen ollut väärässä. Parhaat suhteet eivät ole helppoja.
Joutui muuttamaan erilleen miehensä kanssa
Tessin mukaan "suuri epähelppous" alkoi maaliskuun alussa.
Tessillä on keuhkoverenpainetauti ja Crohnin tauti eli krooninen, tulehduksellinen suolistosairaus. Maaliskuussa 2020 hän sai lääkäreiltään varoituksen siitä, että sairauksien vuoksi uusi koronavirus olisi hänelle hyvin vaarallinen.
Michael työskentelee lastenlääkärinä, ja kun hänen työpaikallaankin havaittiin koronavirusta, pari piti riskejä liian suurina ja Tess joutui muuttamaan vanhempiensa luo.
