Toisen perättäisen Suomen mestaruutensa vieneessä Tapparassa on viilettänyt viime kausina SM-liigatasolle koviakin tähtiä.
Edellisellä kaudella loisti esimerkiksi koko Suomen huulille noussut Patrik Laine. Tällä sesongilla puolestaan säkenöi Henrik Haapala, joka tykitti SM-liigan runkosarjan pistepörssin voittajaksi tuplattuaan aiemman piste-ennätyksensä.
Laine ja Haapala ovat olleet hyökkäyssuunnan osaamisellaan kiistatta tärkeitä pelimiehiä; Tapparan terävintä ratkaisijaosastoa muun muassa Kristian Kuuselan (viime kausi) ja Veli-Matti Savinaisen (tämä kausi) kanssa.
Mutta se, mistä tapparalaisuudessa on syvimmin kyse, kantaa jään tasolla kapteeni Jukka Peltolan kasvoja.
Joukkue ensin
Hyökkääjänä pelaavaan Peltolaan kiteytyy tapparalainen kollektiiville alistuminen ja tasainen työntekeminen.
Peltola on häikäisevän monipuolinen, puolustamisesta ja karvaamisesta pitävä kahden suunnan työmyyrä. Sitkeä soturi, joka ei kaihda kamppailemista pienissä väleissä.
Peltola on saanut suurta ruutua myös Tapparan alivoimapelissä, jossa hänen syötönkatkomistaidot pääsevät oikeuksiinsa.
Ovela Peltola osaa jättää vastustajalle houkuttelevan väylän syötölle ja kytätä kuitenkin riittävän lähellä – niin että maila iskee syötön lähtiessä salamannopeasti tielle.
Peltola ei paistattele perusiltoina laadukkaalla perustyöllään otsikoissa, mutta hänellä on huima kyky olla iso, mitä tiukemmaksi peli menee. Peltola on tarjonnut tästä tänä keväänä esimerkkejä jokaisessa pudotuspelisarjassa.
Esimerkiksi kolmannen finaalin päätöserässä Peltola oli tasatilanteessa tappamassa KalPan rynnistystä ja luomassa työteliäisyytensä kautta maalipaikkoja. Peltola johti edestä Tapparan kaivaessa kovassa paikassa sarjan ensimmäisen voittonsa.
Neljännessä finaalissa Peltola taas astui avauserässä esiin kesken KalPan vyöryn. Hän luki hyökkäyspäässä KalPan aikeet syöttää maalin läheltä, iski itselleen tyypilliseen tapaan mailan väliin, kiersi KalPa-maalivahti ja nosti kätensä ottelun avausmaalin merkiksi ilmaan.