Yhdistyneiden kansakuntien pääsihteeri António Guterres ilmoitti tänään nimittäneensä Pekka Haaviston uudeksi henkilökohtaiseksi edustajakseen Sudaniin.
YK:n pääsihteeri António Guterres on nimittänyt vihreiden kansanedustaja Pekka Haaviston henkilökohtaiseksi edustajakseen Sudaniin, tiedottaa YK sivuillaan.
MTV Uutiset ei ole toistaiseksi tavoittanut Haavistoa kertomaan, minkälainen tehtävä on luonteeltaan ja tarkoittaako se eduskuntatyön jättämistä. Vihreiden viestinnästä ei osata vahvistaa asiaa suuntaan tai toiseen.
Haavisto seuraa tehtävässä Algerian Ramtane Lamamraa.
Haavistolla on yli 40 vuoden kokemus politiikasta ja kansainvälisistä tehtävistä. Hän toimi Suomen ulkoministerinä vuosina 2019–2023 ja on tällä hetkellä vihreiden kansanedustaja.
Lisäksi hänellä on laaja kokemus sovittelusta Afrikassa ja Lähi-idässä sekä aiempia tehtäviä Euroopan unionissa ja YK:ssa, tiedotteessa todetaan.
Juttua muokattu kello 21.45. Lisätty maininta Haaviston ja vihreiden viestinnän tavoittelemisesta.


