Kommentti: Niinistö ei voi välttyä Putinin arvostelemiselta – joko kulisseissa tai julkisesti

Presidentti Sauli Niinistö kuvaili eilen, että usein vaikeita asioita kannattaa hoitaa hiljaisuudessa eikä julkisesti arvostellen, koska arvostelu tuottaa usein vain vastareaktion eikä todellista hyötyä.

Moni tulkitsi presidentin viittaavan Venäjän arvostelemiseen Moskovan mielenosoitusten tukahduttamisesta. Vaikka Niinistö on luultavasti oikeassa, hän tuskin voi välttyä Venäjän ja Putinin arvostelemiselta, kirjoittaa MTV Uutisten ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan erikoistunut toimittaja Mirja Kivimäki.

Venäjä on selvästi tekemässä paluuta kansainvälisiin järjestöihin Krimin jälkeen. Ensin avattiin ovi Euroopan neuvostoon, ja nimenomaan Suomi vahvasti tuki Venäjän jäsenyyttä. Samaan aikaan Moskovassa on ensin estetty opposition asettuminen ehdolle paikallisvaaleissa ja sen jälkeen kovakätisesti tukahdutettu asiasta nousseet mielenosoitukset.

Tässä on tietenkin räikeä ristiriita.

Venäjä siis palaa ihmisoikeusjärjestön jäseneksi, mutta ei näytä noudattavan sen perusperiaatteita: Sananvapautta, kokoontumisvapautta ja oikeutta asettua vaaleissa ehdolle.

Mutta paluu Euroopan neuvostoon ei näytä jäävän yksittäiseksi liikkeeksi: Nyt puhutaan jo Venäjän paluusta teollisuusmaiden G8-kokouksen jäseneksi. Sitä ajaa Yhdysvaltain presidentti Donald Trump, melko todennäköisesti myös Ranskan Emmanuel Macron ja luultavasti Yhdysvaltain vanavedessä myös Britannian pääministeri Boris Johnson.

Jälleen herää kysymys: Entäs Krimin valtaus?

Juuri Krimin valtauksen ja vihreiden miesten takia Venäjä heitettiin ulos lukuisista kansainvälisistä järjestöistä vuonna 2014. Nyt Venäjä näyttää tekevän paluuta. Onko kansainvälinen yhteisö tullut siihen tulokseen että viisi vuotta riittää? Onko Venäjälle liukunut Krim on jo vanha juttu, business as usual?

Presidentti Niinistö sanoi eilen medialle, että Moskovan mielenosoituksista ”varmaan meilläkin puhetta tulee”.

– Mutta onko meistä oppimestareiksi, se on toinen asia, Niinistö jatkoi.

Hän myös pohdiskeli, että usein asioita on parempi hoitaa kaikessa hiljaisuudessa kulisseissa kuin julkisesti arvostellen.

– Jos esimerkiksi ihmisoikeustilanne paranee sillä että arvostelemme sitä julkisesti, se kannattaa toki tehdä. Mutta usein asioita on parempi hoitaa toisin.

Niinistö voi olla tässä täysin oikeassa, mutta hän ei taida päästä tästä tapaamisesta arvostelematta Venäjää, kulisseissa tai julkisesti.

Suomi ei kuulu G8-maihin, mutta Euroopan neuvostoon kuuluu. Juuri Suomi osaltaan ajoi Venäjän paluuta neuvostoon. Suomi on juuri nyt myös EU:n puheenjohtajamaa ja sitä kautta käyttää Euroopan puhevaltaa.

Nämä organisaatiot nimenomaan ovat ihmisoikeus- ja demokratia-asioiden oppimestareita, joiden vaikea tehtävä on asettaa vaatimuksia jäsenilleen ja neuvottelukumppaneilleen.

Jos Niinistöltä kysytään, täyttääkö Venäjä todellakin Euroopan neuvoston tai G8:n edellytykset, on kiinnostavaa kuulla miten hän vastaa.

Lue myös:

    Uusimmat