Marilyn Monroesta kertova Blonde-elokuva on häpeällinen naisvihafantasia, jollaista ei pitäisi joutua katsomaan enää 2020-luvulla, kirjoittaa MTV Uutisten toimittaja Aino Haili.
Mikä yhdistää Freddie Mercurya, Elvistä, Elton Johnia ja Marilyn Monroeta?
Heistä kaikista kertovat elokuvat on julkaistu viime vuosien aikana.
Mikä heitä erottaa?
Kolmen ensimmäisen tarinat on kerrottu dramatisoidusti, heidän uraansa viihdeikoneina sekä elämäänsä taiteilijoina kunnioittaen ja ylistäen. Heistä viimeisen tarina on kerrottu niin kammottavan julmasti, alentavasti sekä misogynistisesti, etten ole koskaan nähnyt, enkä toivottavasti tule enää näkemään vastaavaa.
Elämäkertaelokuvista on tullut yksi tämän vuosikymmenen suurimmista elokuvatrendeistä. Viime vuosien aikana legendaarisista hahmoista kertovia teoksia on ilmestynyt harva se kuukausi. Uusi, miesoletetusta viihdelegendasta kertova Hollywood-elokuva on päästy näkemään noin kerran vuoteen.
Arvostelut ovat kunkin kohdalla olleet vaihtelevia, mutta elokuvien tekijöiden motiivit ovat näyttäytyneet selkeänä niitä katsoessa: kullekin hahmolle on haluttu tehdä kunniaa. Taiteellisia sekä viihdearvollisia vapauksia on otettu faktojen suhteen – se on tietysti tekijöiden oikeus, kun kyseessä ei ole dokumentti.
Marilyn Monroesta kertovan, kirjailija Joyce Carol Oatesin vuonna 2000 julkaistuun puolifiktiiviseen kirjaan pohjautuvan Blonde-elokuvan kohdalla ei voi kuitenkaan kuin miettiä, että mikä motiivi voi kellään olla taustalla sille, että läntisen kulttuurihistoriamme varmasti kuuluisin nainen esitetään näin järkyttävällä tavalla.
Lähes kolme tuntia kestävä Andrew Dominikin ohjaama elokuvamammutti on järkyttävä teos, jossa silkka naisviha on koitettu pukea taiteen, luovuuden ja ilmaisunvapauden vaatteisiin.
En itse ollut aikaisemmin kovinkaan tietoinen Monroen elämästä. Tiesin, että hän eli lyhyen elämän, jonka aikana hänestä tuli modernin ajan kuuluisin seksuaalisen vapautumisen symboli sekä naiskauneuden ikoni. Eli mielikuva hänestä oli minulla, ja varmasti myös monilla muilla, valitettavan esineellistetty ja pinnallinen.
Monroen elämä oli legendaarinen sekä traaginen. Hän teki poikkeuksellisen uran aikansa elokuvanäyttelijänä, hän koki elämässään paljon surua ja hän kuoli traagisella tavalla nuorena, 36-vuotiaana. Siksi sisuksiani vääntää, kun katsoin tapaa, jolla hänet Blonde-elokuvassa esitetään. Jatkuvasti hyväksikäytettynä, kärsivänä, pahoinpideltynä uhrina, joka ottaa vastaan kaiken naiivisti sekä lapsellisesti, kohtalonsa hyväksyen.
Tämä elokuva pahoinpitelee Monroen, yli 60 vuotta hänen kuolemansa jälkeen.
Blondessa yksi järkyttävimmistä asioista on nimenomaan väkivallan määrä, sen ollessa sekä fyysistä että henkistä. Elokuvaa ei tarvitse pitkälle alusta katsoa, kun Monroe raiskataan siinä ensimmäisen kerran. Tämän jälkeen läpi elokuvan annetaan olettaa, että hänen loistokas uransa olisi seurausta tästä hetkestä. Eli hän olisi siis päässyt elokuviin ja hänestä olisi tullut tähti sen ansiosta, että studiopäällikkö raiskasi hänet.
Voin fyysisesti pahoin.
Toinen kammottavimmista asioista on tapa, jolla siinä on käsitelty abortteja. Elokuvassa väitetään, että Monroelle olisi tehty abortti moneen otteeseen. Siinä nähdään jopa kohtaus, jossa raskaana oleva Monroe käy syntymättömän sikiönsä kanssa keskustelun, ja sikiö vetoaa Monroeen ja pyytää ”ettei tämä satuttaisi häntä enää”. Syntymätön sikiö siis syyllistää Monroeta. Elokuvassa annetaan myös olettaa, että hän olisi ollut itse vastahakoinen kahteen hänelle tehtyyn aborttiin ja että kolmas raskaus päätyi keskenmenoon hänen lapsellisen huolimattomuutensa takia.
Tämä on niin järkyttävää, etten ole löytää sanoja. Ei ole olemassa mitään todisteita siitä, että Monroe olisi koskaan käynyt läpi aborttia, mutta sen sijaan lähteiden mukaan hän olisi ollut useamman kerran raskaana, mutta kaikki raskaudet päättyivät keskenmenoon. On kerrottu, että Monroe olisi sairastanut endometrioosia, joka voi niin ikään vaikeuttaa raskaaksi tulemista. Lisäksi on kerrottu, että Monroe olisi toivonut saavansa lapsen, mutta tämä ei koskaan käynyt toteen.
Tällä tietopohjalla on täysin käsittämätöntä, että asia, joka todennäköisesti on ollut yksi Monroen elämän suurimmista kipukohdista, käsitellään tänä päivänä, 2020-luvullla kansainvälisessä suurelokuvassa tällä tavalla. Se on nöyryyttävää ja kerta kaikkiaan hirveää. Häntä syyllistetään ja häpäistään siitä, ettei hän saanut koskaan toivomaansa lasta.
Varsinkin nyt, kun tämän vuoden kesäkuussa Yhdysvaltojen korkein oikeus kumosi Roe vastaan Wade -päätöksen, joka turvasi aborttioikeuden liittovaltiotasolla, on tämä representaatio asiasta äärimmäisen vaarallinen ja haitallinen. Jokaisella tulee olla täysi päätäntävalta omasta kehostaan. Vaikka tämäkin elokuva on jonkun ”taidetta” tiedän, että on olemassa paljon ihmisiä, joiden mielikuva abortista on juuri se, joka Blondessa esitetään. Ja naisena se tuntuu sydäntä särkevältä ja pelottavalta.
Blonden kuvausta Monroesta katsoo monin tavoin surullisin mielin. Erityisen raskasta sitä katsoessa on myös vahvasti takaraivossa jyskyttävä tieto siitä, miten alentavasti naisoletettuja yhä tänä päivänä tässä maailmassa kohdellaan ja esitetään.
Kirjoittaja on MTV Uutisten sisältökoordinaattori ja toimittaja.
Muokattu 13.10. kello 9:19: Endometrioosi voi vaikeuttaa raskaaksi tulemista, muttei lisää keskenmenoriskiä.