Kommentti: Helvetin kova kiire hautaan – kuolemaa halveksivat ohittajat vaaraksi liikenteessä

Olen vuosien varrella ajellut Baltiassa sekä charter-bussin että henkilöauton kuljettajana ja saanut tottua siihen, että lähes kuka tahansa voi ohittaa minut koska ja missä tahansa.

Valitettavaa kuitenkin on, että tämä samainen kulttuuri alkaa olla kohta arkipäivää myös täällä meillä Suomessa, elleivät ihmiset ota itseään niskasta kiinni ja ryhdistäydy – välittömästi.

Kannattaako ohittaa, jos aikoo kääntyä?

Seuraan taustapeilistä, kuinka takapuskuriini liimautuu tummansininen, tehokas sporttifarkku. Nopeusrajoitus on 80 kilometriä tunnissa, autoni nopeusmittari näyttää 87 km/h ja navigaattorini tarkka nopeusnäyttö tasan 80 km/h. Kukaan ei siis voi väittää minun ajavan alinopeutta. Takapuskuriani nuuhkinut farkku syöksähtää vasemmalle kaistalle vispaavalla ohjausliikkeellä, ohittaa minut ja edelläni ajavan. 

Sivujuonteena todettakoon, että ohituksen aikana auton vasemman puoleiset renkaat ovat pudota asfaltilta. Liekö kuljettajalla selfien ottaminen vai tekstiviestin kirjoittaminen kesken? Vai onko lähellä kenties kiinnostava Pokestoppi? 

Ohitettuaan meidät kaksi, auto palaa vispaavalla ohjausliikkeellä ja hurjalla nopeudella takaisin omalle kaistalleen – tai oikeastaan suoraan oikealle kääntyvälle ryhmityskaistalle, koska seurueella näytti olevan kova kiire Forssaan. Mutta ehtivät vielä ohittaa ennen kääntymistä – pointsit kuljettajalle siitä. Puikoissa on varmasti kova jätkä.

Olisikohan tienpintaan maalatulle keltaiselle viivalle joku peruste?

Kellekään tuskin lienee epäselvää, ettei keltaisen sulkuviivan kohdalla saa ohittaa. Yleensä sulkuviivan maalaamiselle on joku peruste, ylämäki, kaarre tai muu sellainen. 

Siitä huolimatta on arkipäivää, että autoilijat ohittavat sulkuviivasta huolimatta – aivan sokkoina. Miksi ihmeessä? Tätä ei pieni ihminen voi ymmärtää. Pitää vain toivoa, että en ole itse tulossa koskaan mäennyppylän takaa samanaikaisesti kuin tällainen kuolemaa halveksiva, ajattelematon ohittaja, lähestyy vastakkaisesta suunnasta.

Otanko riskin ja rakennan giljotiinin – vai odottaisinko seuraavaa suoraa?

Edessäni avautuu suora tieosuus. Peltoaukealla näkyy vastakkaisesta suunnasta lähestynyt auto, joka on pysähtynyt linja-autopysäkille. Takaa minua saavuttaa reilulla ylinopeudella auto, joka lähtee ohitukseen. Mitäpä, jos bussipysäkillä olevan auton kuljettaja aikoo juuri lähteä liikkeelle ja havainnoikin vain vasempaan sivupeiliin varmistaakseen, ettei takaa tulevaa liikennettä ole? Ja samanaikaisesti edestä lähestyykin ohittava giljotiini, joka niistää hengen lapsiperheeltä. 

Tällä kertaa kävi hyvä tuuri ja bussipysäkillä olevan auton kuljettaja huomasi havainnoida myös eteenpäin. Hän lähti liikkeelle heti ohittajan mentyä.

Metsäpätkän jälkeen olen taas vastaavalla peltoaukealla. Vasemmalta, kapeaa peltotietä pitkin, lähestyy henkilöauto, joka on aikeissa kääntyä oikealle, tulosuuntaani. Tästä piittaamatta takaa lähestyvä auto päättää lähteä ohittamaan – siitäkin huolimatta, että yritän varoittaa häntä näyttämällä suuntamerkkiä vasemmalle. Tekee mieli sulkea silmät. Toivon, että peltotieltä tulevan auton kuljettaja ymmärtäisi vilkaista myös oikealle. Ja ymmärtäähän hän – tällä kertaa. 

Voimaa pitää olla – pitääkö?

Usein kuulee ihmisten perustelevan auto- ja moottorivalintojaan sillä, että voimaa pitää olla, jotta voi ohittaa turvallisesti. 

Itse olen aina ajanut suhteellisen pienimoottorisilla autoilla ja päässyt niilläkin ohi turvallisesti. Tämä luonnollisesti edellyttää hieman pelisilmää ohituspaikkojen valintaan, oikeaa ohitustekniikkaa ja ennen kaikkea ohitustarpeen harkintaa. Ohitan vain silloin, kun siihen oikeasti on tarvetta. 

Rohkenenkin omien kokemusteni perusteella väittää, että varsin usein vaarallinen ohitus tehdään juuri tehokkaalla autolla. Tämä on asia, joka on täysin ristiriidassa näiden tehokkaan auton valinneiden esittämien perustelujen kanssa. 

En tiennyt, että lysti on kallista, kun peruuttelin autoa tallista

Liian moni ohitus perustuu liikenteessä hyvään tuuriin. Kun tuuria ei enää jonain kertana ole, ovat seuraukset sen kaltaiset. Helvetin kova kiire loppuu, kun ohittaja ja tämän uhrit pakataan pitkään penaaliin ja upotetaan mullan alle jyrsimään porkkanoita altapäin. 

Simo Salminen totesi jo aikanaan kappaleensa ”Alle lujaa” lopussa, että ”Taitas olla parempi vähä ajatella enste.” Ei ole muuten ollenkaan huono ohje nykyäänkään.