Kahden isoimman lavan kaksi viimeistä konserttia olivat koko Flow-viikonlopun parhaat.
R&B on ollut yksi niistä musiikkityyleistä, joista en ole ikinä juurikaan piitannut. Eilen sunnuntaina, vuoden 2017 Flow-festivaalien päätösiltana, mieleni muuttui hieman.
Yhdysvaltalaisherra nimeltä Frank Ocean, 29, vastasi nimittäin Flow'n parhaasta keikasta. Oceanin musiikkia on kutsuttu muun muassa minimalistiseksi R&B:ksi ja avantgarde-souliksi, mutta sunnuntai-iltana Helsingin Suvilahden päälavalla genrerajoilla ei ollut mitään merkitystä.
Frank Ocean sai aikaan jotain, mitä en ole nähnyt millään festareilla vuosikausiin – mihin suuntaan tahansa katsoi, ihmiset hymyilivät ja vaihtoivat "nyt tapahtuu jotain todella hienoa" -henkisiä, merkitseviä katseita toistensa kanssa. Monet pitivät vierustoveria kainalossaan.
Syntyi väkevä tunne, että kaikki on hyvin. Harvinainen tunne festarikeikalla.
Oceanin hypnoottinen musiikki kuulosti liki täydelliseltä eikä soinut yhtään liian lujalla tai hiljaisella äänenvoimakkuudella. Lavashow'n visuaalinen puolikin diskopalloa myöten vakuutti olematta tippaakaan liian dominoiva.
Konsertti koostui luonnollisesti miehen kahden arvostelumenestykseksi nousseen albumin Channel Orange (2012) ja Blonde (2016) kappaleista, mutta myöskään sillä ei tuntunut olevan mitään väliä.
Pääosassa Oceanin esiintymisessä oli tunne. Harvinaista, että keikka tuntuu oikeasti intiimiltä, jos sitä on katsomassa 15 000–20 000 ihmistä.


