Ennen harmitti, jos ei päässyt näkemään suosikkiartistiaan festareilla, oli se festari mikä tahansa. Musiikki oli ja on tärkeintä. Monet ajattelevat toisin: tärkeintä on olla paikalla.
Katso yllä MTV Uutisten juttu kesäkuussa Helsingissä järjestetystä Sideways-festivaalista!
Kesällä 2017 tapailin ihmistä, joka kertoi tykkäävänsä käydä festareilla. Esiintyjillä ei ollut kuulemma lopulta niin väliä. Kunhan pääsi paikalle. Eikä niitä keikkoja juurikaan tullut edes nähtyä – festareilla oli muutenkin aina niin siistiä ja hauskaa.
Myönnetään: naurahdin hämmentyneenä. Kyse on musiikkifestivaaleista. Etuliite: musiikki.
Luin viime viikonloppuna Helsingin Sanomien toimittaja Anton Vanha-Majamaan mainiota raporttia Ruisrockista ja nyökkäilin lukiessani hyvin myötämielisesti.
Tekstissä ilmeni ensimmäistä kertaa kirjoitetussa muodossa se isoin syy, miksi en ole enää vuosiin käynyt muilla kuin kaupunkifestareilla.
Kotimaiset artistit festareilla kesällä 2018
Miten paljon kotimaiset isot nimet esiintyvät kesäfestareilla? Otoksessa mukana yhteensä 29 useamman kuin yhden päivän tapahtumaa eri puolilla Suomea. Mukana eivät ole Tammerfestin ja Kuopion Viinijuhlien kaltaiset kaupunkitapahtumat, joissa konsertit ovat osa iltaohjelmistoa.
Mukana olevat tapahtumat: Sideways (Helsinki), Himos Juhannus, Tahko Juhannus, Raumanmeren Juhannus, Kalajoen Juhannus, Stadin Juhannus (Helsinki), Provinssi (Seinäjoki), Iskelmä Festivaali (Himos), Wanaja Festival (Hämeenlinna), Ruisrock (Turku), Aitoon Kirkastusjuhlat, SuomiPop Festivaali (Jyväskylä ja Oulu), Summer Up (Lahti), Ilosaarirock (Joensuu), Pori Jazz, Seinäjoen Vauhtiajot, Tikkurila Festivaali (Vantaa), Kuopio Rockcock, Qstock (Oulu), We Love Festival (Helsinki), Solar Sound Festival (Seinäjoki), Porispere, Jurassic Rock (Mikkeli), Simerock (Rovaniemi), Aurafest (Turku), Flow Festival (Helsinki), Blockfest (Tampere) ja Weekend Festival (Helsinki).
Artistit, joilla on yli kymmenen keikkaa kyseisissä tapahtumissa (suluissa keikkojen lukumäärä):
JVG (17)
Reino Nordin (15)
Apulanta (14)
Sanni, Jenni Vartiainen, Kaija Koo (13)
Evelina, Cheek, Pikku G, Roope Salminen & Koirat (12)
Teflon Brothers, Mikael Gabriel (11)
Klamydia, Gasellit (10)
Vanha-Majamaa kirjoitti seuraavasti:
"Parhaiten lauantailta mieleen jäänyt hetki oli Haloo Helsingin keikalla. Kamera poimi lavaa reunustaneille jättiscreeneille nuoren, toisen harteilla istuneen naisen. Yhtye soitti nuoruusanthemiaan Maailman toisella puolen.
Nainen lauloi kertosäkeen ”pappadaduda pappa paduda dappa” kuuliaisesti mukana, katse ja kädet tiukasti älypuhelimeen lukittuina.
Näytti siltä, että itse bändiä tärkeämpää oli olla mukana. Sitä on Ruisrock vuonna 2018."
Teksti herätti paljon ajatuksia. Itselle tärkeintä festareissa on aina ollut jonkun tietyn bändin keikka, jonka takia on sitten reissannut vaikkapa Seinäjoelle, Turkuun tai Joensuuhun.
Viime viikonloppuna Ruisrockissa suurimmat yleisömäärät keräsivät kotimaisten isojen nimien sekä muutamien ulkomaisten EDM-tähtien keikat. Tämän kesän Ruisrock myytiin loppuun jo kuukausia etukäteen, mutta silti monille kiinnostaville kansainvälisille nimille ei riittänyt yleisöä kuin nimeksi.
Mitä jos riittää, että tärkeimmän, eli paikalla olemisen, taustalla esiintyy Haloo Helsingin, JVG:n tai Sannin kaltainen artisti? Artisti, jonka kohdalla taloudellinen panostus on eri luokkaa kuin isojen ja pienempienkin kansainvälisten nimien?
Oheisohjelmallakin voi erottua, mutta mainioihin Napue gin toniceihin saa sijoitettua rahansa Kyrö Distilleryn myyntikojuissa jo aika monessa tapahtumassa. Samoin erikoisoluisiin ja luomu- ja lähiruokaan. Puheohjelmaa, elokuvanäytöksiä ja muuta oheistoimintaa on tarjolla festareillakin koko ajan enemmän.
Maailma muuttuu ja niin muuttuvat festaritkin. Ennen esimerkiksi ruokavalikoima rajoittui usein makkaraperunoihin, jambalayaan ja metrilakritsiin. Kehitystä on tapahtunut.
Tutkin asiaa hieman tarkemmin, siihen lähtökohtaiseen pääasiaan eli musiikkitarjontaan keskittyen: kotimaiset kärkinimet esiintyvät lähes kautta linjan kaikissa isoimmissa tapahtumissa.
Samalla on himmentynyt isompien festareiden erityisyys musiikkinäkökulmasta. Ulkomaisiin nimiin satsataan vielä, mutta miten pitkään esimerkiksi Ruisrock jaksaa panostaa taloudellisesti ulkomaisiin artisteihin, jos ne eivät vedä yleisöä kuin kourallisen verrattuna kotimaisiin isoihin nimiin?
Toisaalta tilanne on musiikinkuluttajan kannalta ihanteellinen. Jos on jostain syystä estynyt menemään festareille kotimaisen suosikkinsa keikalle, korvaava tapahtuma löytyy äkkiä.
Tapahtumien talouden kannalta asia on selkeä: minimoidaan riskit ja panostetaan nimiin, jotka ovat isoja ja joihin on totuttu.
Näiden artistien vuoksi sitten maksetaan festarilipusta satoja euroja. Eikä edes välttämättä niiden vuoksi, vaan siksi, että vaan päästään paikalle.
Ajat ovat muuttuneet ja ennallaan
Edellisen kerran olen osallistunut viikonlopun mittaiseen massatapahtumaan muusta syystä kuin musiikin vuoksi teini-ikäisenä Tammisaaressa, koska kaikki kaveritkin menivät sinne.
Se oli kamalaa. Sen koommin en ole edes harkinnut lähteväni paikalle sen takia, että haluan nyt vaan olla mukana jossain, missä on ihan sama missä on, ja ihan sama, soiko musiikki bluetooth-kaiuttimesta vai esittääkö joku omaa tuotantoaan lavalla.
Petyin karvaasti, kun en päässyt näkemään Red Hot Chili Peppersiä, Bluria, Pulpia, Rage Against The Machinea ja Neil Youngia Ruisrockissa 1996. Samoin nieleskelin pettymystäni, kun kaverit lähtivät Provinssirockiin kesällä 1998 ja näkivät Garbagen livenä.
Edellisen kerran olen ollut niin sanotusti festaroimassa kesällä 2014 Joensuun Ilosaarirockissa. Silloin paikalle houkutteli brittiyhtye Portishead, jonka keikan halusin todella paljon nähdä.
PMMP – Päät soittaa
Vihreässä mehukattitonkassa Sekoitettuna on satsi Äiti kysy: "Mitä sul on repussa?" Perus jäähyväismatsi
Koko kesä festaroidaan Vaikka rahaa ei oo Kutsuin koko suvun rippijuhlaan Oon nero!
Kaikkihan on liftanneet jo aiemmin Miksi nyt ei tule kyytii? Kokeillaan et isoin seisoo edessä Ne ei nää et meit on viisi
Käykin jotain mieletöntä Päästään Sen Kahvilan bussiin Nyt ei kikatella Ehkä ne tykästyy meihin
Kohta melkein ollaan siellä
Huolestuin vasta, kun sinä osoitit kelloa Hei, me ei ehditä, Päät soittaa! Älä rupea itkemään, ota ote, nyt rynnitään Eturiviin on päästävä: Päät soittaa!
Herään vieraasta teltasta Mihin jäänyt minun reppu? Mutaisessa mehukattitonkassa Selvästi on joku jekku
Eilen oli ehkä hauskaa Hukkasin kympin Muistan hämärästi, että suutelin
Eturiviin ja äkkiä! Päät soittaa!
---
Säv. Think-Ink / San. Paula Vesala ja Mira Luoti Albumilta Leskiäidin tyttäret (2006)
Jos Radiohead saapuisi esiintymään Rovaniemen Simerockiin, matkustaisin satavarmasti paikalle. Jos U2 kiinnitettäisiin Joensuun Ilosaarirockin pääesiintyjäksi, en jättäisi sitä keikkaa mistään hinnasta väliin.
Vanha-Majamaan tekstin lukemisesta lähtien päässä on soinut tasaisin väliajoin PMMP:n Päät soittaa -kappale, jossa lauletaan festaroinnista ja siitä, että Päät-yhtyeen keikalle on päästävä, eturiviin asti.
Keikkojen näkeminen on ollut minulle festarointia, mutta ystäväpiiriini on kuulunut aina myös ihmisiä, jotka ovat menneet festaroimaan omalla tavallaan: ostamatta lippua itse tapahtumaan ja menemällä vain tapahtuman leirintäalueelle tapahtuman ajaksi pitämään hauskaa.
On fakta, että ajat ovat muuttuneet. Miksi niitä selfieitä ei älypuhelimellaan ottaisi, kun se kerran on mahdollista? Vaikka kyllä niitä kavereita voi nähdä ihan muuten vaan ja muuallakin. Napue gin tonicin voi tilata baarissa tai valmistaa itse. Ei se maistu erilaiselta festareilla muovimukista juotuna.
Mutta ajat ovat varmasti myös ennallaan. Ehkä me, jotka festaroimme nimenomaan musiikin vuoksi, olemme aina olleetkin festarikävijöiden vähemmistöä. Ehkä tapailemani ihminen olikin enemmistöä ja naurahdukseni täysin epäasiallinen.
Voi olla, että olen ja olen aina ollutkin suhtautumiseni kanssa jonkin musiikkinörttikuplan sisällä.
Asialla on monia puolia. Jos isot kotimaiset nimet tuovat tapahtumille taloudellista turvaa, ehkä sillä turvataan mahdollisuus panostaa kiinnostaviin ja isoihinkin kansainvälisiin nimiin.
Toivottavasti tämän asian suhteen on kyse puhtaasti ansaintalogiikasta ja maalaisjärjestä eikä siitä, että festaripomot haluavat kääriä mahdollisimman isot rahat ja nauraa räkäisesti matkalla pankkiin.
Flow'n ja Sidewaysin kaltaisissa tapahtumissa on varmasti monen mielestä tärkeää ihan vain olla paikalla, mutta niissä panostetaan paljon isojen nimien lisäksi erikoisempiin ja nouseviin artisteihin.
Toivottavasti niin tehdään muuallakin ja vastaisuudessakin. Toivottavasti järjestäjätahoilla riittää kunnianhimoa saada esiintyjiksi ennen kaikkea kiinnostavia nimiä, niin kotimaasta kuin ulkomailtakin.
Ajatus siitä, että Ruisrockin, Provinssin ja Ilosaarirockin kaltaiset isommat peruskivifestarit panostaisivat pelkästään riskittömiin kotimaisiin artisteihin, se ei tunnu hyvältä.
Ei myöskään se ajatus, että kunnianhimoisten ja kiinnostavien esiintyjäkiinnitysten sijaan panostettaisiin pelkästään yleisön viihtymiseen festivaalialueella ja siihen, että todellakin on siisteintä ikinä vaan olla paikalla.
Itse asiassa, molemmat ajatukset tuntuvat hirveältä.
Kuuntele alla PMMP:n aiheeseen sopiva Päät soittaa -kappale.
