Kommentti: EU:n komissio tarvitsee johtajan, joka pystyy panemaan kampoihin Trumpille ja Putinille – siksi kaikki itkevät Merkelin perään

Välillä tuntuu siltä, että Valkoinen Talo ja Kreml maksavat EU:n arvotonta nimitysteatteria käsikirjoittavien palkat puoliksi. Siksi tehokkaasti ruletti palvelee sekä Donald Trumpin että Vladimir Putinin etuja. Komission johtoon pitäisi saada EU:n painoarvoa lisääviä ylivertaisia ykkösketjulaisia. Mieluummin suurista jäsenmaista. Pitäisi, mutta ei saada, kirjoittaa MTV Uutisten kirjeenvaihtaja Tapio Nurminen.

Samaan aikaan, kun EU-johtajat tuhrasivat nimityspakettinsa kanssa, Yhdysvallat ja Iran keikkuivat sodan partaalla Lähi-idässä.

Konfliktin eskaloituminen oli hiuskarvan varassa. Tiettävästi presidentti Donald Trump ehti jo tehdä päätöksen islamilaiseen tasavaltaan kohdistuvasta sotilasiskusta. Se kuitenkin peruttiin viime hetkellä.

Moskovassa demokratian seitinohuen verhon suojissa häärivä tsaari Vladimir Putin vastaili tuntikausia kestäneessä suorassa tv-lähetyksessä alamaisten esittämiin kysymyksiin.

Tavallisille venäläisille tehtiin lähtemättömästi selväksi, että Putin ja vain Putin, pystyy ratkaisemaan niin suuret kuin pienetkin käytännön ongelmat.

Trumpille ja Putinille pitäisi haalia vastapeluri

Juuri näitä Trumpin ja Putinin viimeisimpiä tempauksia EU-maiden johtajien olisi pitänyt nimityskuvioita juoniessaan pohtia.

Toisin kävi. Lyhytnäköiset kansalliset edut veivät taas päähuomion.

EU on kiistaton taloudellinen voimapesä. Poliittisesti, ja varsinkin ulko- ja turvallisuuspoliittisesti, kaikki puheet maailmanmahdista voidaan kuitenkin unohtaa.

Eivätkä asiat ole menossa parempaan suuntaan. Eivät, vaikka juuri sitä iso osa eurooppalaisista EU:lta odottaa.

Kaikkien, niin EU-parlamentin poliittisten ryhmien kuin jäsenmaiden johtajienkin, pitäisi tehdä kaikkensa, että komission puheenjohtajaksi löydetään nyt ja jatkossa ylivertainen ykkösketjulainen.

Sellainen, joka pystyy kansainvälisillä parketeilla vastaamaan Trumpin ja Putinin tahoilta tuleviin arvaamattomiin haasteisiin.

Nyt, jos koskaan EU:n johtopaikoille tarvittaisiin henkilöitä, joiden kokemusta, arvovaltaa ja painoarvoa kukaan ei voi kiistää.

Lilliputtimaan Juncker täytti paikkansa

Jean-Claude Juncker on ollut sellainen. Ainakin melkein. Trumpin ja Putinin silmissä hänen suurin heikkoutensa lienee kotimaa, lilliputti Luxemburg.

Huolestuttavinta on se, että EU-parlamentin poliittisten ryhmien kärkiehdokkaista kukaan ei pääse edes lähelle Junckeria.

Ranskan presidentti Emmanuel Macron on oikeassa arvostellessaan suurimman ryhmän eli keskustaoikeistolaisen EPP:n kärkiehdokasta, poliittisesti kokematonta saksalaista Manfred Weberiä.

On vaikea kuvitella, että Weber pystyisi panemaan Trumpille kampoihin esimerkiksi tulevissa kauppaneuvotteluissa.

Juncker pystyi. Eikä hänkään riittävästi.

Ja suoraan sanottuna sääliksi kävisi, jos Weberin pitäisi EU:n puolesta yrittää taivuttaa Putinia rauhanomaiseen ratkaisuun Ukrainassa.

Kompromissit ovat liian loivia

Muiden parlamenttiryhmien muut kärkiehdokkaat eivät juuri ole Weberiä vahvempia. Eikä ensi viikonlopun uuteen nimityshuippukokoukseen ole luvassa yhtään sen vakuuttavampia nimiä.

EPP-puolueperheessä tuntuu kypsyvän ajatus maailmanpankin johtajan, bulgarialaisen Kristalina Georgievan nostamisesta Weberin korvaajaksi.

Varmasti pätevä nainen. Mutta entäs ne neuvottelut ja väännöt Trumpin tai Putinin kanssa? Ei taitaisi olla epäilystä siitä, kuka veisi ja kuka vikisisi.

Eikä nyt ole kysymys sukupuolesta. Ei todellakaan. Siitä ei kenenkään tarvitse pillastua.

Käytännössä EU:lla on tähän polttavaan johtajaongelmaan yksi selkeä ratkaisu: Angela Merkel. Tosin vain teoriassa.

Merkelillä arvovaltaisia suosittelijoita

Macron ei liputtanut turhaan Merkelin puolesta.

Eikä ole sattumaa, että Saksan entisen ulkoministerin ja sosiaalidemokraattisen puolueen ex-puheenjohtajan Sigmar Gabrielin mielestä EU-maiden pitäisi taivutella Merkel komission tai jäsenmaiden muodostaman Eurooppa-neuvoston puheenjohtajaksi. Se olisi EU:lle kaikkien aikojen läpimurto.

Ensimmäisen kerran suuren jäsenmaan pitkäaikainen, ansioitunut, kiitelty ja myös suosittu johtaja lähtisi viemään eteenpäin EU:n uudistamista.

Merkel nostaisi EU:n painoarvoa sekä kansainvälisesti että myös tavallisten eurooppalaisten silmissä.

Berliinin liittokanslerinviraston emäntä ei kuitenkaan muuta Brysseliin. Tällä tiellä on yksi iso este: liittokansleri itse.

Merkel ei ole väsynyt toistelemasta, ettei hän lähde enää mihinkään poliittiseen tehtävään sen jälkeen, kun kanslerin tehtävät jäävät taakse.

EU-pestin pitää olla askel ylöspäin

Kukaan varteenotettava saksalainen toimija ei usko, että Merkel yllättäisi ja kääntäisi tässä asiassa kelkkansa.

Yllätyksen puolesta puhuu vain se, että vastoin lähipiiriläisten parempaa tietoa, Merkel luopui viime joulukuussa Saksan kristillisdemokraattien puheenjohtajuudesta.

Hän osaa siis tarvittaessa yllättää, mutta tuskin tekee sitä tällä kertaa.

EU:n kannalta kyse ei loppupeleissä ole Merkelistä eikä kenestäkään muustakaan yksittäisestä henkilöstä, vaan poliittisesta linjauksesta ja periaatteesta.

EU:n johtotehtävien pitäisi olla jäsenmaiden parhaille voimille aina askel ylöspäin. Oli kyse sitten pienistä tai suurista maista.

Jos unionin johtopaikoille junaillaan jatkossakin pääsääntöisesti mahdollisimman loivia kompromisseja, EU:sta ei koskaan tule Venäjän, USA:n tai Kiinan kunnioittamaa suurvaltaa.

Nyt, jos koskaan, EU:n pitäisi kuitenkin lunastaa tämä suurvalta-asema.

Jokainen, joka pirstoutuneessa Euroopassa väittää, että kansallisvaltioita, ei EU:ta, pitää Euroopassa vahvistaa, puhuu puuta heinää.  

Lue myös:

    Uusimmat