Kolmilapsinen perhe joutui pakenemaan tulipaloa pakkaseen Uudessakaarlepyyssä

Uudessakaarlepyyssä Pohjanmaalla varhain perjantaiaamuna syttynyt tulipalo ajoi omakotitalossa asuneen perheen pihalle, pelastuslaitokselta kerrotaan. Aamun hämärään ja tiukkaan, noin 14 asteen pakkaseen joutuivat kaksi aikuista ja kolme lasta. Kukaan ei vahingoittunut palossa.

–  He ovat saaneet olla tuossa naapuritalossa nyt. Sosiaalitoimi jatkaa tästä tilapäismajoituksen järjestämistä, kertoo päivystävä palomestari Aatu Isotalo.

Pelastuslaitos sai tehtävän Kiitolantielle hieman ennen seitsemää aamulla. Aamupäivällä puoli yhdeltätoista talo oli tuhoutunut täysin, ja sammutustyöt jatkuivat edelleen.

Pelastuslaitoksella ei ollut vielä tietoa palon syttymissyystä. Isotalon saaman käsityksen mukaan aamutoimissa ollut perhe oli huomannut palon, kun palovaroitin alkoi soida.

Lue myös:

    Uusimmat