Valtionyhtiöiden johtoportaassa pääse nauttimaan varsin mukavista tuloista.
Viime vuonna eniten palkkaa sai Fortumin toimituisjohtaja Tapio Kuula, jonka ansiotulot olivat lähes 1,8 miljoonaa euroa. Pääomatulojakin kertyi yli 200 000 euron edestä.
Varsin komean ansiotulon keräsi myös Itellan toimitusjohtaja Heikki Malinen. Malisen tulot vuonna 2013 sisältävät myös miehen edellisen työnantajan työnantajan Pöyry Oyj:n maksaman palkan ja palkkiot. Itellasta Malinen sai palkkaa 471 446 euroa.
