Kolme vuotta sitten Miss Suomena edustanut Michaela Söderholm avoimena missikokemuksestaan: "Ihmiset eivät ole nähneet kulissien taakse"

Juuri eronnut ex-missi Michaela Söderholm: ”Ero ei ole koskaan helppo paikka” 6:48
Michaela Söderholm ensi kertaa avoimena erostaan.

Vuoden 2017 Miss Suomi Michaela Söderholm kertoo MTV Uutisten erikoishaastattelussa missikisojen tuomasta kokemuksestaan.

Suomen kauneimmaksi vajaa kolme vuotta sitten kruunattu Michaela Söderholm kertoo saaneensa paljon oppia missivuotensa aikana.

Nainen kertoo videolla myös elämästään missiaikojen jälkeen. Hän kertoo itsevarmuutensa, sekä esiintymiskokemuksensa kasvaneen roimasti missikoulun myötä.

– Se mitä ihmiset eivät ole toistaiseksi nähneet kulissien taakse on se kova työ. Miten paljon jo semifinalistivaiheessa tekee duunia, Söderholm kuvailee missikisojen toimintaa.

Uuden Miss Suomen etsintä on parhaillaan käynnissä. Söderholm pohtii haastattelussa, mitä itse muuttaisi nykyajan missikonseptista.

– Erilaisiin tapahtumiin osallistumista ja enemmän ääneen puhumista. Ei ole helppo paikka mennä median eteen käytännössä ihan puskista ja olla siinä itsevarmana. Paine on aika kova, kun ihmiset odottavat, että milloin epäonnistut sen sijaan, että olisi kannustava.

Artikkelin yllä olevalla videolla Söderholm kertoo avoimesti urahaaveistaan, sekä missivuosien kovasta työstä. Hän myös kertoo, miltä tuntui, kun hänen yksityiselämänsä juontaja Sami Kurosen kanssa tuli julkisuuteen ja miten hän on käsitellyt eroa.

 

Lue myös:

    Uusimmat