Markku Jokisipilä – Janne Könönen: Kolmannen valtakunnan vieraat. Suomi Hitlerin Saksan vaikutuspiirissä 1933-1944. Otava. 2013. 602 s.
Arvio: Janne Hopsu
1930-luku ei ollut Euroopassa demokratian kulta-aikaa. Yhtäällä oli Hitlerin Saksa, toisaalla Stalinin Neuvostoliitto. Läntisen demokratian kannattajilla oli vastassaan kirjo epäliberaaleja virtauksia heimopohjaisesta konservatiivisesta kansallisuusaatteesta fasismiin ja rasistiseen natsismiin.
Suomi oli sotien välissä antikommunistinen mutta demokraattinen valtio ja yhteiskunta. Suomi ei ollut saksalaismielinen, mutta täällä oli toki saksalaismielisyyttä. Historiantutkijat Markku Jokisipilä ja Janne Könönen kirjoittavat, että Suomen pitäminen kokonaisuudessaan saksalaismielisenä on ”suurta liioittelua”.
Suomen siteet Saksaan ja saksalaiseen kulttuuriin olivat vuosisataiset: uskonnolliset, kulttuuriset, akateemiset. Sotilaalliset yhteydet vahvistuivat 1900-luvulla, kun suomalaisia jääkäreitä lähti Saksaan sotilaskoulutukseen.
Suomi ei ollut ”Hitlerin Saksan henkinen vasalli”. Kaikki Suomessa eivät kuitenkaan vierastaneet Hitlerin Saksaa, vaikka natsismin aatteellisia ihailijoita täällä oli vähän.
Näkyvimmin yhteyksiä ylläpitivät molemminpuolisten vierailuin, kutsuin, näyttelyin, konsertein ja monin muin tavoin joukko kulttuurivaikuttajia, yliopistoväkeä ja myös kirkonmiehiä. Jälkikäteen katsottuna heidän intomielisyytensä ja germaaninen palonsa on välillä täysin käsittämätöntä, mutta sitä kritisoivat erityisesti vasemmisto ja liberaalit jo tuolloin. Kulttuuripiirien todellinen vaikutusvalta Hitlerin Saksan ja Suomen välisissä suhteissa oli kuitenkin enintään kevyttä sarjaa.
Heidän tekemisiensä – kuten koko kirjan – kerronta on sujuvaa, jopa lennokasta. Tämän päivän ilmaisujen käyttäminen saattaa saada puristit paikoin nikottelemaan. Jos nuoret saa tutustumaan lähihistoriamme kohtalonhetkiin, yritys ei ainakaan kaadu kirjan tekstiin.
Tärkeimpiä hahmoja olivat kirjoittajien mukaan C.G.E. Mannerheimin, Risto Rytin ja Väinö Tannerin kaltaiset vaikuttajat. ”Heidän Saksan-suuntauksensa oli tulosta turvallisuuspoliittisesta laskelmoinnista sekä maan aseman ja etujen asettamien vaatimusten kylmän viileästä ja realistisesta harkinnasta.” Mannerheim pelasi monta poliittista peliä samaan aikaan ja onnistui siinä pitkään: Pohjoismaihin, Britanniaan, Saksaan ja Neuvostoliittoon.