Kokoomuslainen Aleksi Jäntti päätyi vahingossa kansanedustajaksi – potee nyt jopa huonoa omatuntoa: "Ei mennyt niin kuin suunniteltiin"

Tällaisin tavoittein uudet kansanedustajat aloittavat työnsä 10:57
Video: Tällaisin tavoittein Pauli Aalto-Setälä (kok.) ja Olga Oinas-Panuma (kesk.) aloittavat työnsä kansanedustajana.

Kokoomuksen Aleksi Jäntti päätyi yllättäen eduskuntavaaliehdokkaaksi – ja läpi uudeksi kansanedustajaksi. "Ei mennyt niin kuin suunniteltiin", Jäntti sanoo MTV Uutisille.

Tampereen apulaispormestarin Aleksi Jäntin (kok.) ei pitänyt olla ehdolla eduskuntaan.

Kun ulkopoliitiikan tutkija Mika Aaltola viime hetkellä kuitenkin kieltäytyi kokoomuksen eduskuntavaaliehdokkuudesta Pirkanmaalla, puolueen piirijohtajan oli yllättäen lähdettävä ehdolle.

Tuloksena oli 4 157 ääntä ja edustajanpaikka.

Aleksi Jäntti, päädyit tavallaan vahingossa edustajan hommiin?

– Vähän sillä tavalla, Jäntti sanoo MTV Uutisille.

– Olin jo päättänyt, etten hae, koska en ole mikään kansanvillitsijä. Ajattelin, että turha pyristellä. Mutta sitten paine kasvoi ennen vaaleja viime metreillä. Päädyin sitten vielä mukaan.

Jäntin yllätyskäänteistä uutisoi aiemmin Aamulehti.

"Ei ollut pienintäkään aikomusta lähteä"

Kokoomuksen Pirkanmaan piiri piti viime hetkeen asti ehdokaslistallaan auki paikkaa suurta kiinnostusta politiikan tekemistä kohtaan osoittaneelle Mika Aaltolalle.

– Aaltola oli niin iso kala, että kannatti vähän riskeeratakin. Totta kai hän olisi vahvistanut niin paljon listaa Pirkanmaalla, että riski otettiin, ja se ikään kuin kostautui, Jäntti naurahtaa.

Jäntti oli itse jo osoittanut suurta kiinnostusta Tampereen pormestarin tehtävään, eikä hän ”missään tapauksessa” pitänyt eduskuntavaaliehdokkuutta tällä kertaa mahdollisena, vaikka olikin ollut ehdolla eduskuntaan vuosina 2007, 2011 ja 2015.

Asiaan vaikutti myös syksyn uutisointi, joka koski kahden kokoomuksen kaupunginvaltuutetun naisiin kohdistamaa epäasiallista käytöstä. Jäntti joutui piirinjohtajana kommentoimaan paljon uutisia, joiden seurauksena Ilkka Sasi ei päässyt ehdolle eduskuntavaaleihin.

– Roolini oli niin keskeinen, että minut nostettiin tikunnokkaan, ja sellaistakin narratiivia esitettiin, että yritän pedata itselleni vain paikkaa eduskuntavaaleissa. Mutta ei ollut pienintäkään aikomusta lähteä.

Ei odottanut menevänsä läpi

Kun Mika Aaltola kieltäytyi ehdokkuudesta alle viikko ennen ehdokaslistojen sulkeutumista, Jäntti yritti omien sanojensa mukaan vielä esittää ehdolle muita nimiä.

Kokoomuksen Pirkanmaan piirin työvaliokunnan "hätäkokouksessa" kuitenkin katsottiin, että piirijohtajan on kannettava poliittista vastuuta ja lähdettävä ehdolle.

Vaali-iltana kotoa lähtiessään Jäntti ajatteli olevansa kokoomuksen listan kahdeksas tai yhdeksäs ja jäävänsä rannalle. Lopulta hän oli kokoomuksen listan viides ja tuli valituksi eduskuntaan.

Tuntemukset läpimenon jälkeen olivat ristiriitaiset. Jäntti sanoo tuntevansa huonoa omatuntoa siinä mielessä, että moni hänen tukijoistaan oli toivonut hänestä Tampereen seuraavaa pormestaria.

– Ei mennyt niin kuin suunniteltiin. Mutta tietysti jokainen urheiluhenkilö tietää, että keskimäärin on kivempi voittaa kuin hävitä. Totta kai se aina hivelee, kun menestyy. Ei se [läpimeno] mitään riehakkuutta aiheuttanut, mutta kyllähän olen innostunut pitkin matkaa, mitä lähemmäksi tämä on tullut. Ei voi sanoa, että kaduttaisi, Jäntti toteaa.

Lue myös:

    Uusimmat