Mihin tarvitaan "kuittijournalismia"? Palkittu toimittaja ja esikoiskirjailija kertoo.
Iltalehden politiikan toimittaja Marko-Oskari Lehtonen, 43, on kirjoittanut useita skuuppeja eli uutisvoittoja Suomen politiikasta ja yhteiskunnasta.
Lehtosen allekirjoitus löytyy muun muassa sellaisista jutuista kuin maallikkosaarnaaja Pirkko Jalovaaran hyväksikäytöt, kansanedustajien sopeutumiseläkkeet, VTV:n entisen pääjohtaja Tytti Yliviikarin lentopisteet sekä presidentti Alexander Stubbin pojan harjoittelupaikkakohu.
Lehtonen on palkittu muun muassa Iltalehden Vuoden journalistina vuonna 2018. Hän oli ehdolla tänä vuonna vuoden journalistiksi Suuri Journalistipalkinto -gaalassa. Lehtonen juontaa ja käsikirjoittaa Politiikan puskaradiota sekä Kuka minä olen -podcastia.
Nyt hän avaa paljastusjuttujen kulisseja ja tekotapaa tuoreessa esikoiskirjassaan Vallan vahtikoira – paljastuksia yhteiskunnan ytimestä (Gummerus). Lehtonen kävi kertomassa muutaman tarinan myös Huomenta Suomessa maanantaina.
Kuitti-Oskari penkoo
Toimittaja Lehtonen tunnetaan erityisesti eduskunnassa myös Kuitti-Oskarina, kiitos entisen ministerin Mika Lintilän (kesk.).
Jotkut saattavat pitää kuittien penkomista pikkumaisena, skandaalinhakuisena ja jopa turhanpäiväisenä. Sitä se ei Lehtosen mukaan ole.
– Itse olen pitänyt sitä periaatteellisesti tärkeänä, että myös ruohonjuuritason asioita pidetään esillä ja tuodaan se konkreettiselle tasolle. Oli se summa sitten 20 tai 40 euroa, niin se on aina jostain pois. Jokainen taksimatka, jokainen ostos julkisista varoista on aina pois jostain muusta.

