Kokoomus jakaantui EU-elpymispakettiäänestyksessä: "Kyllähän tämä meille ryhmänä on ollut hankala tilanne"

6:06
Kokoomus jakaantui elpymispaketin äänestyksessä – näin kansanedustajat kommentoivat asiaa

Kokoomuksen eduskuntaryhmä jakaantui EU-elpymispakettiäänestyksessä. MTV Uutiset haastatteli kokoomuksesta yhtä paketin puolustajaa ja yhtä vastustajaa.

Eduskunta hyväksyi tänään kiistellyn EU-elpymispaketin äänin 134-57. Tyhjiä ääniä oli 2 ja poissa 6 kansanedustajaa.

Oppositiopuolue kokoomuksen äänet jakautuivat: 26 äänesti paketin puolesta, 10 vastaan ja 2 tyhjää.

Puolueen varapuheenjohtaja Elina Valtonen äänesti elpymispaketin puolesta.

– Kyllähän tämä meille ryhmänä on ollut hankala tilanne, Valtonen myöntää.

750 miljardin euron EU-elpymisrahasto sekä siihen kytketty tulevien vuosien EU-budjetti ovat Valtosen mukaan poliittinen symboli tahdosta jatkaa yhdessä.

Kokoomuksen kansanedustajat painottavat Valtosen mukaan EU:n oikeusperustaa eri tavalla.

– Nyt tässä kuitenkin tehtiin ikään kuin ennakkoratkaisu tulevaisuutta varten.

Heikki Autto: Kyse on näkökulmaerosta

Kokoomus linjasi huhtikuussa kansanedustajiensa äänestävän ryhmäpäätöksellä tyhjää EU-elpymispakettiäänestyksessä.

Useat edustajat ilmoittivat kuitenkin tämän jälkeen äänestävänsä pakettia vastaan. Lopulta kokoomusjohto pyörsi päätöksensä ja kansanedustajat saivat äänestykseen vapaat kädet.

Kansanedustaja Heikki Autto oli yksin tänään pakettia vastaan äänestäneistä. Yhteisen velan ottaminen ei Autton mukaan kuulu EU:n toimivaltaan.

– Kokoomukselle EU:n tulevaisuus on valtavan tärkeä kysymys ja ymmärrän hyvin myös niitä kollegojani, jotka äänestivät toisin, Autto sanoo.

– Tässä on oikeastaan näkökulmaero siitä, miten pääsemme parhaiten siihen, että EU:ssa palataan no bail-out -periaatteeseen ja EU:ta kehitetään vahvasti sopimuksiin perustuen.

Autton mukaan keskustelut EU-elpymispaketista on käyty kokoomuksen eduskuntaryhmässä viime kesästä lähtien hyvässä hengessä.

"Väittäisin, että olemme Suomen länsimielisin puolue"

Sekä Valtonen että Autto muistuttavat valtiovarainvaliokunnan mietinnöstä, jonka lauselmissa edellytetään elpymispaketin jäävän kertaluontoiseksi ja että jokainen jäsenmaa vastaisi jatkossakin omista veloistaan.

Kokoomuslaisten mukaan lauselmat liitettiin valtiovarainvaliokunnan mietintöön juuri kokoomuksen ansiosta.

Valtonen uskoo, ettei EU-elpymispakettikeskustelusta jää lommoa kokoomuksen maineeseen eurooppamyönteisenä puolueena.

– Ei, päinvastoin. Mehän olemme erittäin sitoutuneita eurooppalaiseen yhteistyöhön ja väittäisin, että olemme Suomen länsimielisin puolue.

Kokoomuslaisista pakettia vastaan äänestivät Autton lisäksi Markku Eestilä, Janne Heikkinen, Timo Heinonen, Terhi Koulumies, Mia Laiho, Paula Risikko, Wille Rydman, Janne Sankelo ja Heikki Vestman. Tyhjää äänestivät Pia Kauma ja Kari Tolvanen.

Juttua korjattu kello 17.38. Korjattu Heikki Autton nimen oikeinkirjoitus.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja