Kokoomus esittää epäluottamusta perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiurulle: "Perusteet maskiasiassa ovat olleet poliittisia"

Oppositiopuolue kokoomus esittää epäluottamusta perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiurulle (sd.) liittyen epäselvyyksiin koronaviestinnässä.

Kokoomus piti asiasta tiedotustilaisuuden. Voit lukea seurannan jutun alaosasta ja katsoa videolta kokoomuksen pitämän tiedotustilaisuuden.

Esityksen epäluottamuksesta teki eduskunnan täysistunnossa kansanedustaja Mia Laiho (kok.).

Oppositio on syyttänyt, että hallitus antoi keväällä harhaanjohtavaa tietoa, kun se ei antanut maskisuositusta asiassa teetetyn selvityksen pohjalta. Oppositiosta on epäilty, että sosiaali- ja terveysministeriön tilaaman selvityksen tulosta olisi ohjattu poliittisesti. Selvityksen perusteella kasvosuojusten käytön vaikutus hengitystieinfektioiden leviämiseen väestössä oli vähäinen.

Pääministeri Sanna Marin (sd.) myönsi eilen kyselytunnilla, että laajaa suositusta ei olisi voitu antaa, koska maskeja ei ollut. Hän myös painotti, ettei hallitus ole koskaan kieltänyt maskin käyttämistä, mutta korostanut, että sitä tulee käyttää oikein.

Marin sanoi jo keväällä eduskunnassa ennen selvityksen teettämistä, että olisi vastuutonta suosittaa maskien käyttöä tilanteessa, jossa suojaimia ei ole riittäviä määriä.

MTV Uutiset seurasi tilaisuutta

Klo 16:30: Tilaisuus alkaa. Puhumassa ovat kansanedustaja Mia Laiho sekä Kai Mykkänen kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja.

Klo 16.31: Mykkänen: Kiuru on ohjaillut tietoa maskiin liittyen. STM esitti vähätteleviä perusteita maskin hyödyistä. 

Klo 16.32: Mykkänen: Kangasmaskeja olisi ollut saatavilla. Suomalaisten pitää pystyä luottamaan, että STM:n tiedot ovat rehellisiä.

Klo 16.34: STM:n pitää jatkossa antaa paras mahdollinen tieto ja perustella avoimesti miksi joitakin keinoja valitaan ja mitä ei, vaatii Mykkänen.

Klo 16.35: Luottamusta Kiuruun ei ole, sanoo Mykkänen. 

Klo 16.36: Laiho: Maskien hyödyistä on vankka tieteellinen näyttö.

Klo 16.38: Perusteet maskiasiassa ovat olleet poliittisia ja viestintä on ollut sekavaa. Kriisitilanteessa sellaista ei voi sallia, perustelee Laiho.

Klo 16.40: Laiho: Maskisuositus olisi ollut myös signaali yrityksille lähtemään valmistamaan maskeja.

Klo 16.41: Mykkänen: Emme ole sopineet asiasta muiden oppositiopuolueiden kanssa.

Klo 16.43: MTV:n toimittaja Juha Kaija kysyy, että miksi epäluottamuslause vasta nyt, sillä pääministeri Sanna Marin perusteli jo keväällä, että maskeja ei ole riittävästi.

Mykkänen perustelee sillä, että pääosassa oli Kiurun edustaman STM:n antama väärä tieto.

Päivitetty 9.10.2020 klo 16.12: Lisätty tieto tiedotustilaisuudesta.


Katso videolta, kuinka Sanna Marin kommentoi MTV:n Uutisextrassa hallituksen maskikohua.

Lue myös:

    Uusimmat