Koko traileri vihdoin julki! Tältä näyttää tuleva Tom of Finland -elokuva

Suomalaistaiteilija elämänkertaelokuva saa ensi-iltansa helmikuussa.

Maailmankuulun suomalaistaiteilijan Touko Laaksosen, eli Tom of Finlandin, elämästä kertova elokuva saapuu elokuvateattereihin tulevan vuoden helmikuussa.

Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlan kunniaksi julkaistava elokuva kertoo tarinan taiteilijasta, joka joutui salaamaan homoseksuaalisuutensa sodanjälkeisen Suomen tiukan ilmapiirin takia.

– Touko Laaksonen on maamme tunnetuin kuvataiteilija maailmalla, suomalainen sankari, josta meillä on syytä olla ylpeitä. Hän oli myös sotaveteraani, ja siksi tuntuu hienolta päästä esittämään elokuvan varsinainen traileri ensimmäistä kertaa samalla viikolla, kun juhlitaan Suomen itsenäisyyttä, elokuvan ohjaaja Dome Karukoski kertoo tiedotteessa.

Elokuvan päärooleissa nähdään näyttelijät Pekka Strang, Lauri Tilkanen ja Jessica Grabowsky.

Katso Tom of Finland -elokuvan traileri tämän jutun pääkuvan paikalta.

Lue myös:

    Uusimmat