Kokeile nostalgista hiustyyliä: 1980-luvulta tutut kreppaukset tulivat takaisin!
Krepattu hiustyyli on samaan aikaan graafinen ja sileä.
Issey Miyaken syksy/talvi 2015 -näytöksen hiustyyli toi kreppauksen takaisin Pariisin muotiviikoille. Tämä hiustyyli on vahva ja voimakas, hieman virtaviivainen, ja siinä on viktoriaanista ankaruutta.
– Tälle näytökselle ei ollut erityistä briiffiä, vaan sain vapaat kädet suunnitella mallien kampaukset. Vaatteet ovat keveitä, ilmavia ja runsaita ja värit tyttömäisen sieviä, joten kokonaisuus kaipasi mielestäni pienempää, korutonta ja tiivistä kampausta, jonka kruunaa takaosan runsas hiuspilvi, sanoo Eugene Souleiman, Wella Professionalsin globaali luova johtaja.
– Viime kauden kreppauskokeilut pakottivat minut suhtautumaan vanhaan tekniikkaan uudella tavalla. Mielleyhtymät 1980-lukuun piti jättää taakse ja löytää uusia tapoja tehdä kreppauksesta kaunista ja tyylikästä.
Tyylin perustana toimiva viittaus historiaan on tuotu huipputeknologian aikakaudelle vastakohtaisten pintojen avulla. Tyyli on päältä ja sivuilta graafinen ja sileä, kun taas takaosa on hyvin kuiva ja rakenteeltaan pehmeä.
Näin luot tyylin
- Luo juuri föönattuihin hiuksiin V:n muotoinen viktoriaaninen osio ja kiinnitä se pois tieltä.
- Tee sivuista sileäpintaiset suihkuttamalla muotoilusuihketta luonnonharjaksiseen harjaan ja harjaamalla hiukset.
- Tupeeraa hiuksia alapuolelta lisätäksesi hiukan volyymia ja saadaksesi aikaan hieman pyöreyttä, kun vedät seuraavaksi hiukset taakse ja kiinnität poninhännälle niskaan. Vedä hiukset taakse suoraan niin, että korvista näkyvät vain nipukat. Tämä poninhäntä toimii pehmeänä pohjana päällimmäisille kerroksille ja luo nostetta mallin kävellessä.
- Suihkuta poninhäntään hieman muotoilusuihketta ja kreppaa osio kerrallaan, kunnes olet saanut aikaan kerroksia, jotka muistuttavat Issey Miyaken rypytettyä Pleats Please -kangasta.
- Palaa päällysosaan ja suihkuta muotoilusuihketta tyviin V:n kärjestä alkaen silittäen samalla hiuksia taaksepäin tehdäksesi päästä pienen ja virtaviivaisen.
- Kiinnitä föönaamalla ja kreppaa sitten latvat kerroksittain käyttäen alla olevaa poninhäntää apuna ylimmän kreppauskohdan määrittämisessä.
- Suihkuta hiusten latvoihin kuivashampoosuihketta luodaksesi hyvin kuivan pinnan
- Harjaa krepatut hiukset upeaksi hiuspilveksi.
Lähde: Wella Professionals
Uusimmat
-
10:58
Suomalainen mansikka noteerattiin nyt EU-tasolla
-
10:55
Elon Musk pilkkasi Zelenskyiä: "Kulunut viisi minuuttia siitä, kun viimeksi pyysit avustusta"
-
10:50
Myrsky lähestyy Suomea, tämä tilanteesta tiedetään – tuore sääennuste povaa yöpakkasia myös etelään
-
10:49
Niinistö matkustaa Portugaliin tällä viikolla
-
10:44
Hurja nokkakolari tallentui videolle Ukrainassa – kuolonuhreilta vältyttiin
-
10:23
Teemu Suninen esitti anteeksipyynnön – tallipomo löi pöytään vaatimuksen
-
10:15
Saaristossa liikkeellä runsaasti viranomaiskalustoa ja alueita saatetaan eristää – melua on turha säikähtää
-
10:06
Nämä kappaleet kuullaan seuraavassa Tanssii Tähtien Kanssa -jaksossa
-
09:54
Uutta tietoa Huittisten vauvasieppauksesta – nuorta porilaisnaista epäillään teosta
-
09:44
Medvedev uhoaa Venäjän mahdollisuudella iskeä Saksan maaperälle – MTV seuraa sotaa
-
09:34
Parasta leipää ikinä – kolme kovaa ohjetta: "Tässä menee viisi minuuttia"
-
09:27
Huima temppu MM-kisoissa – supertähti hyppäsi nimensä lajin historiaan
-
09:26
Elina Valtonen on Kiovassa – EU:n ulkoministereillä historiallinen kokous EU:n ulkopuolella
-
09:09
Tukholman seudulla kaksi räjähdystä varhain aamulla – toisessa kohteena nuori uusnatsi, jota epäillään viime viikon murhasta
-
09:05
Taylor Swift villitsee – huippupelaaja-suhdehuhuilla jo järisyttävä vaikutus
-
09:00
Elina Gustafsson ja Ansku Bergström: Kihlat!
-
08:48
Koneen toimitusjohtaja vaihtuu
-
08:42
Vankiloissa ennätysmäärä lapsivankeja, myös nuorten ehdollisten tuomioiden määrä kasvoi viidenneksellä
-
08:38
Tutkimus havaitsi, miten isät voivat vaikuttaa lastensa koulumenestykseen
-
08:35
Kotimaan numerosta tulevat ulkomaan huijaussoitot kuriin – uusi suodatus otettiin käyttöön
-
Lataa lisää