Koirien geenitutkimus voi auttaa ihmisten sairauksien selvittämisessä

Suomi kulkee maailman kärkijoukoissa koirien geenitutkimuksen saralla. Professori Hannes Lohen mukaan Suomessa on maailman suurin koirien geenipankki.

– Meillä on kaikkiaan 45 000 geeninäytettä 260 eri rodusta, Lohi kertoo MTV:n Huomenta Suomessa.

Sen jälkeen, kun koirien perimä muutama vuosi sitten kartoitettiin, on eri koirarotujen perinnöllisten sairauksien, rakenteen ja erilaisten käyttäytymispiirteiden geenitaustojen selvittämiseen avautunut huikeita mahdollisuuksia.

Geenipankin ja tutkimuksen tavoitteena on tunnistaa erilaisiin perinnöllisiin sairauksiin altistavia geenivirheitä ja kehittää sairauksille geenitestejä jalostuksen apuvälineeksi. Lohen mukaan koirien geenitutkimuksesta on paljon apua myös ihmissairauksien selvittämiseen.

– Koirien ja ihmisten tauti- ja geeniperimässä on hyvin paljon samaa. Lisäksi koirien sairaudet kehittyvät samalla lailla kuin ihmisellä, Lohi perustelee.

Koirarotujen jalostamisesta on mielipiteitä puolesta ja vastaan. Arvostelijoiden mielestä jalostus ei ole monen rodun kohdalla enää terveellä pohjalla. Lohen kanta on maltillinen.

– Kyllähän jalostaminen tarkoittaa sisäsiitosta ja silloin sairaudet lisääntyvät. Joissain roduissa on enemmän sairauksia kuin toisissa, mutta kaikilla niitä löytyy, Lohi arvioi.

Lohen mukaan sekarotuisuus ei kuitenkaan ole tae koiran terveydelle. Lohi viittaa amerikkalaistutkimukseen, jonka mukaan sekarotuiset koirat eivät ole juuri jalostettuja lajitovereitaan terveempiä.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat