Koh Tao – Siaminlahden helmi

Thaimaan pieni ja sympaattinen paratiisisaari Koh Tao kutsuu omatoimisen matkailijan tutustumaan sekä maanpäällisen että vedenalaisen maailmansa rikkauksiin Siaminlahden lämpimään syleilyyn.

Koh Tao (= kilpikonnasaari) on monelle suomalaiselle matkaajalle vielä melko tuntematon kohde. Tämä Siaminlahdella, suosituin Koh Samuin läheisyydessä sijaitseva pikkuinen paratiisisaari tunnetaan erityisesti upeista sukellusolosuhteistaan. Monet matkustavatkin Koh Taolle juuri sen loistavan vedenalaisen elämänsä takia. Kilpikonnasaarella on kuitenkin paljon muutakin tarjottavanaan rentoa tunnelmaa ja vähempiä turistimääriä janoaville matkaajille.

Toistaiseksi vain muutama suurempi suomalainen matkatoimisto järjestää pakettimatkoja Taolle, luultavasti juurikin saaren hankalahkon sijainnin takia. Koh Taolle kun ei pääse lainkaan lentokoneella, vaan matkailijat joutuvat tyytymään muutaman tunnin mittaiseen lauttamatkaan lähisaarilta tai mantereelta. Tämän vuoksi Koh Tao onkin pysynyt ainakin toistaiseksi muita Thaimaan saaria rauhallisempana matkakohteena. Pitkä matka on kuitenkin kaiken sen vaivan arvoinen.

Matkustusvaihtoehdot Bangkokista

Nopein ja samalla myös kallein tapa matkustaa saarelle on lento+ lautta -yhdistelmä. Bangkok Airways lentää päivittäin useamman kerran Bangkokista Koh Samuille, josta on lauttayhteys Koh Taolle. Yhdensuuntaisen lennon hinta vaihtelee sesongin ja tarjouskampanjoiden mukaan. Lennon hinta voi olla mitä tahansa 60-300 euron välillä.

Nopeimmat lauttayhtiöt Koh Samuilta Koh Taolle ovat Lomprayah ja Seatran, jotka veloittavat hieman yli 10 euroa yhdensuuntaisesta matkasta.

Toinen suosittu tapa matkustaa saarelle on Lomprayah-lauttayhtiön bussi+lautta-yhdistelmä Bangkokin Khao San Roadilta. Ilmastoituja vip-busseja lähtee kahdesti päivässä ja matkan kokonaiskesto on noin 9 tuntia. Yhdensuuntaisen matkan hinta on noin 25 euroa.

Matkusta sesongin ulkopuolella – majoitu tarpeidesi mukaan

Taolle halajavan kannattaa ehdottomasti harkita matkustamista saarelle omatoimisesti pääsesongin ulkopuolella, maalis-kesäkuussa. Säät ovat tällöin suotuisat, sateita tulee harvoin ja suurimmat turistimassat ovat tipotiessään. Majapaikkojen hinnat saattavat myös pudota puoleen talvisesongin hinnoista. Koh Taolta on turha etsiä kansainvälisiä viiden tähden ketjuhotelleja. Matkaajille on sen sijaan tarjolla sekä alkeellisia että hieman tyyriimpiä rantabungaloweja, sukelluskeskusten hostelleja ja hotelleja sekä luksusvilloja.

Majoituksen hinnat vaihtelevat sekä sijainnin että varustelun perusteella. Budjettimatkailija säästää valitsemalla hotellihuoneen tai bungalowin ilman ilmastointia, jolloin huoneen hinta voi pudota rutkasti alle 10 euron. Hyvin varustellun luksusvillan voi hiljaisena sesonkina sen sijaan saada jopa 40-50 eurolla yöltä. Sukelluskurssille halajavan kannattaa ehdottomasti ottaa majoituksen sisältävä paketti joltain saaren sukelluskoululta.

Luksusmajoitusta:

Koh Tao Star Villa, sympaattisen brittipariskunnan Heidin ja Alanin pitämä edullinen luksusvilla Saireen kukkuloilla.

Jamakhiri Spa & Resort, rauhallinen ja syrjässä oleva kylpyläresortti yksityisellä rannalla.

Edulliset mutta kehutut:

Asia Divers Resort, sukeltajien suosima hotelli keskellä Saireen rantaa, toinen hotelli Mae Haadissa.

Simple Life Resort, siistit huoneet hyvällä sijainnilla.

Viihdykettä thainyrkkeilystä cabareihin

Tunnelma on Koh Taolla ympäri vuoden eloisa ja ohjelmaa riittää aina päivän snorklausretkistä illan rantabileisiin. Kamppailulajien ystävän kannattaa suunnata Sairee Beachin kukkuloille, Muay Thai -stadionille, jossa järjestetään useamman kerran viikossa suuria thainyrkkeilyotteluita. Saireen rannalta sen sijaan löytyy pienimuotoinen elokuvateatteri Movie Lounge & Garden Restaurant, jossa on tarjolla perinteisten popcornien lisäksi muutakin ruokaa ja juomia. Puolikkaan päivän saa mukavasti kulumaan myös Mae Haadissa sijaitsevassa KT Bowling & Minigolfissa jossa nimensä mukaisesti voi mittelöidä keilailun ja minigolfin parissa.

Illan pimetessä onkin sitten aika suunnata Sairee Plazalle Queens Cabaret –showhun, jossa paikalliset ladyboyt pistävät parastaan. Sisään pääsee ostamalla joko juomia tai noin 5 euron hintaisen lipun. Innokkaimmat shown ystävät saattavat päättyä illan päätteeksi itsekin lavalle. Jos ladyboyt eivät miellytä löytyy saaren rannoilta useita rantabaareja, joiden tunnelma on auringon laskiessa ja livemusiikin soidessa erittäin rento.

Maaliskuussa saarella järjestetään suuret muutaman päivän mittaiset Save Koh Tao -festivaalit, joissa kerätään rahaa saaren ekosysteemin ja erityisesti vedenalaisten rikkauksien säilyttämiselle.

Liikkuminen saarella

Paras ja huokein tapa liikkua saarella paikasta toiseen on vuokratulla skootterilla, moottoripyörällä tai mönkijällä. Vuokraamoita löytyy lähes joka kadun kulmasta. Menopelien vuokrahinnat lähtevät vaivaisesta muutamasta eurosta ylöspäin per päivä, kun paikallisilla takseilla, songthaeweilla suhaamisesta saa maksaa saman verran yhdensuuntaisesta matkasta Mae Haadista Saireelle.

Kokemattoman kuskin ei kannata kuitenkaan lähteä kokeilemaan onneaan saaren huonokuntoisille hiekkateille. Isommat tiet ovat toki asfaltoitu, mutta matkan varrella saattaa silti tulla vastaan yllätyksiä kuoppien ja töyssyjen merkeissä. Vasemmanpuoleinen liikenne voi myös aluksi aiheuttaa ekstrastressiä. Muista tarkastaa kulkupelisi vuokrauksen yhteydessä yhdessä vuokraajan kanssa mahdollisten jo olemassa olevien kolhujen varalta. Muutoin vuokraamo saattaa vaatia sinulta korvauksia pyörää palauttaessasi, vaikka et itse olisikaan kolhuja aiheuttanut. Myös kypärän vuokraaminen on viisasta, vaikka monet paikalliset asukkaat ja turistit kaahailevatkin saarella sandaaleissaan ilman asiaankuuluvia varusteita.

Saaren upeille rannoille kannattaa suunnata venetaksin voimin. Voit vuokrata pitkähäntäveneen käyttöösi koko päiväksi ja kiertää halutessasi vaikka koko saaren rantapoukamat. Osalle rannoista pääsee ainoastaan veneen avulla, joten moottoripyöränkään vuokraamisesta ei aina ole hyötyä. Monet saaren matkatoimistoista järjestävät päivittäin snorklausretkiä Koh Taon rannoille sekä lähisaaristoon.

Saaren päärannalta Sairee Beachilta on noin puolen tunnin kävelymatka Mae Haadin satama-alueelle, josta laivat lähtevät kohti Koh Samuita ja Chumponia. Hyväkuntoinen matkailija voi siis kulkea saarella myös kävellen, mutta puuduttavaan auringonpaahteeseen on aina syytä varautua vesipullojen, aurinkorasvan ja päätä suojaavan hatun voimin.

Kokeile paikallisia herkkuja

Joidenkin matkaajien mielestä Koh Taolta löytyy koko Thaimaan paras ruoka, eivätkä he varmasti ole kaukana totuudesta. Kilpikonnasaarella kun saa ensinnäkin vatsansa täyteen huomattavasti halvemmalla kuin esimerkiksi naapurisaari Koh Samuilla. Thaimaalaisen illallisen voi saada Taolla halvimmillaan vain muutamalla eurolla. Huokeiden hintojen lisäksi valikoimaa löytyy aina Isaanin (= alue Pohjois-Thaimaassa) keittiön herkuista paikallisiin ruokalajeihin. Länsimaisen ruoan ystävällekin löytyy pizzerioita ja pihviä.

Päärannoilta Mae Haadista ja Saireelta löytyy valinnanvaraa jokaiseen makuun. Huokeat thairuokapaikat ovat ehdottomasti kokeilemisen arvoisia ja ulkokuoren ei kannata antaa pettää. Usein ränsistyneimmät paikat pitävät sisällään parhaat herkut! Hyvän ruokapaikan tunnistaa usein siitä, että paikalliset asukkaat syövät siellä.

Taolle matkaavan kannattaa kokeilla ainakin näitä herkkuja:

Noname. Koh Taon spesiaaliherkku! Friteerattuja taikinapalloja, joiden sisällä on joko kasviksia, kanaa tai mereneläviä. Pallerot nautitaan useimmiten hapanimeläkastikkeen kera.

Pad Thai. Friteerattuja nuudeleita, kananmunaa, kalakastiketta, maapähkinöitä ja limeä. Lisukkeena yleensä katkarapuja tai kanaa.

Erilaiset curryt. Massaman curry, red curry ja green curry ovat kaikki kokemisen arvoisia ja usein myös tulisia herkkuja.

Merenelävät. Kalaruoat ovat Koh Taolla aina tuoreita ja maukkaita!

Petra Kiiski/MTV3

Lue myös:

    Uusimmat