Koeajossa E–Mercedeksen ladattava hybridi – 2,1 litraa sadalla kilometrillä

E 350e on toistaiseksi paras Mercedeksen hybridiversio. Sen voimalinja toimii nyt juuri niin huomaamattomasti kuin sen odottaakin toimivan.

Suomeen tämän vuoden aikana
Hinta avoinna

Tykkäsimme

  • voimalinjan toiminnasta
  • auto rullaa kevyesti
  • hiljaisesta ohjaamosta
  • suorituskyvystä

Emme tykänneet

  • tavaratila kutistunut lattian alle sijoitetun akkupaketin takia
  • kuinka moni työsuhdeautoilija jaksaa ladata akkuja?

E:n hybridiversion voimalinja on periaatteessa sama kuin C 350e:ssä, mutta järjestelmää on hiottu. Samalla vaihteisto on vaihtunut 7-portaisesta 9-vaihteiseksi. Autojen kokoerosta huolimatta C:lle ja E:lle ilmoitetaan oikeastaan identtiset kulutus- ja päästölukemat. Eemeli-hybridissä on aavistus enemmän tehoa, mutta maksimivääntöä on yllättäen hieman vähemmän. Toki 550 Nm on ihan riittävä luku vielä sekin.

Mercedeksen hybridi-ihmiset olivat rakentaneet E-Mercedeksen kansainvälisen esittelyn yhteyteen haastavan 41 kilometrin testilenkin. Siihen kuului niin moottoritietä, mutkittelevaa maantietä kuin taajama-ajoakin. Erityisen haastavaksi ajon teki Lissabonin kumpuileva maasto.

Ajoin lenkin läpi ajotietokoneen mukaan 2,8 litran keskikulutuksella. Se jäi 0,7 desiä tehtaan ilmoittamasta EU-kulutuksesta, mutta tulos on silti hyvä. Auton akut eivät olleet aivan täynnä lähtöhetkellä, luvattu toimintamatka pelkällä sähköllä oli startissa 27 kilometriä.

Testilenkin alussa olevalle moottoritieosuudelle E 350e kiihtyi sopivan verkkaisesti edeten. Tehoa voimalinjasta löytyy tarvittaessa 286 heppaa, mutta hevosten laskeminen vapaaksi syö nopeasti sekä akkua että polttoainetta. Taloudellisia lukemia tavoittelevien on siis syytä opetelle hissuttelemaan. Pelkällä sähköllä voi ajaa teoriassa 130 km/h nopeuteen asti, mutta tämä vaatii todella kevyttä kaasujalkaa. Kaasua hiemankaan raskaammin painettaessa polttomoottori pärähtää hanakasti tulille. Sitä ei tosin meinaa huomata muualta kuin mittaristosta. Mercedeksen hybridijärjestelmä pelaa E-sarjassa todella sulavasti.

Ja kun E on päässyt vauhtiin, se rullaa kevyesti. Ajamisen vihreyteen ja voimalinjan toimintaan voi vaikuttaa valmiilla esiasetuksilla. Kuskilla on valittavana neljä moodia: hybrid (yleisasetus), E-mode (ajetaan pelkällä sähköllä), E-save (säästää akun varausta) ja Charge (lataa akkuja). Auton järjestelmät myös tunnistavat karttaohjelmaan asennetun reitin ja optimoivat voimalinjan ja akkujen käyttöä sitä silmällä pitäen.

Taajamassa alamäkeen rullatessa auto jarruttaa selvästi. E-sarja siis ottaa energiaa talteen huomattavasti äkäisemmin kuin vaikkapa samalla tekniikalla toteutettu GLC-hybridi. Nämä ovat varmasti makuasioita, mutta itse pidän vahvasta moottorijarrutuksesta. Kun sen metkut oppii, ja kuski lukee liikennettä ennakoivasti, taloudellinen ajo on huomattavasti helpompaa.

Hiljaisen etenemisen lisäksi E 350e on myös mukavaksi jousitettu. Vakiovarustelistalta löytyy C 350e:n tapaan ilmajousitus. Myös esisäädettävä automaatti-ilmastointi kuuluu vakioihin.

Ainoa autossa hieman harmittava seikka on se, että akusto sijaitsee tavaratilan lattian alla ja syö hieman tavaratilaa. Kontti on kuitenkin edelleen riittävän kokoinen. Ja pienentynyt tavaratila on oikeastaan ainoa isompi kompromissi, jonka hybridi-E:n ostaja joutuu tekemään. Akkujen lataaminen täyteen kotipistokkeesta kestää kolmisen tuntia. Tehokkaammilla ampeeriluvulla latausaika lyhenee puoleentoista tuntiin.

E 350e on toimiva paketti. Toivottavasti vain sen hankkivat myös hyödyntävät auton ominaisuuksia ja potentiaalia. Tämä tarkoittaa auton laittamista piuhan päähän aina vain kun se on mahdollista. Ilman akkujen lataamista hybriditekniikasta tulee oikeastaan vain mukana kulkeva lisäpaino. Se ei ole kovin ekologista.

Mercedes-Benz E 350e
Moottori 1 991 cm3, 4-syl. bensaturbo
Teho 155 kW (211 hv) / 5 500 r/min
Vääntö 350 Nm
Sähkömoottori
Teho 65 kW (88 hv)
Vääntö 440 Nm
Yhteisteho 210 kW (286 hv)
Yhteisvääntö 550 Nm
0-100 km/h 6,2 s
Huippunopeus 246 km/h
EU-kulutus 2,1 l/100 km
CO2-päästöt 49 g/km
Akusto litium-ioni 6,2 kWh
Toimintamatka pelkällä sähköllä yli 30 km
Mitat Pituus 4 923 mm, leveys 1 852 mm, korkeus 1 474 mm, akseliväli 2 939 mm
Omamassa ei ilmoitettu
Tavaratila ei ilmoitettu

---

Lue myös:

    Uusimmat