Subaru on valtamerkkeihin nähden pieni peluri Euroopan markkinoille. Levorgilla haetaan omaa osuutta keskikokoisten perhefarkkujen markkinoista.
Tykkäsimme
- Moottorista
- Tasapainoisuudesta
Emme tykänneet
- Mallivalikoiman puutteesta
- Alustan pintakovuudesta
Hinta alkaen 35 999 €
Koeajoauto 37 942 €
Tutustuimme Levorgiin syksyllä Ruotsin maaperällä. Siellä Legacyn korvaava malli antoi itsestään varsin sporttisen vaikutelman. Autoa oli mahdollisuus kokeilla myös radalla ja sen perimät geenit Subarun urheilullisimmasta WRX STI:stä eivät jääneet huomaamatta. Nyt Suomessa maltillisemmalla rengastuksella ajettuna ajotuntuma jäi hieman etäisemmäksi. Alustan jämäkkyys puolestaan tuli rajumpana esiin, ja aavistus lisämukavuutta ei tekisi autolle pahaa.
Levorgin pellin alta löytyy meidän markkinoilla uusi 1,6-litrainen turbokone. Subarun perusmalleissa käytettiin pitkään vapaasti hengittäviä moottoreita, jotka jäivät ominaisuuksiltaan kilpailijoiden jalkoihin. Uudella moottorilla Subaru pääsee lähemmäs pahimpia kilpailijoita. Valitettavasti viralliset kulutuslukemat kuitenkin ovat varsin kovat, mikä näkyy suoraan autoverossa.
Galleria
Ominaisuuksiltaan moottori on tasainen puurtaja. Vääntöalue on lähes dieselmäisen laaja, eikä CVT-tyyppinen vaihteisto nosta kierroksia normaalissa ajossa turhan korkealla. Aivan ylärekisterissä meno on hieman puutuneen tuntoinen, mutta normaalissa ajossa kierrokset harvoin nousevat niin ylös. Hieman kovemmassa kiihdytyksessä moottorin ääni kuuluu selkeästi sisään ja portaattomalle vaihteistolle tyypilliseen tapaan kierrokset pysyvät jatkuvasti korkealla. Täyskaasukiihdytyksessä puolestaan Subaru on kuluttajien palautteen perusteella ohjelmoinut käytettäväksi pykälät, joita pystyy halutessaan käyttämään myös normaalissa ajossa ohjauspyörän takaa löytyvillä vaihtolavoilla.

