KKO: Poikalapsen edun mukainen ympärileikkaus ei rangaistava

Korkein oikeus (KKO) antoi torstaina kaksi ennakkopäätöstä, joilla se linjaa poikien uskonnollisista ja kulttuurisista syistä tehdyn ympärileikkauksen rangaistavuutta.

Toisessa tapauksessa KKO hylkäsi vanhempia ja ympärileikkaukset tehnyttä henkilöä koskevat yllytys- ja pahoinpitelysyytteet, toisessa taas isä tuomittiin pahoinpitelystä sakkoihin. Jälkimmäisessä tapauksessa leikkaukselle ei ollut lapsen äidin suostumusta.

Päätökset täydentävät korkeimman oikeuden aiempaa linjausta, KKO kertoi tiedotteessaan. KKO on linjannut, että muusta kuin lääketieteellisestä syystä tehty pojan ympärileikkaus täyttää pahoinpitelyrikoksen tunnusmerkistön, mutta ei ole rangaistava, jos sitä voidaan pitää lapsen edun mukaisena.

Ensimmäisessä tapauksessa muslimiperheet olivat teettäneet ympärileikkaukset 7- ja 12-vuotiaille pojilleen. Leikkaukset oli tehty kummankin vanhemman pyynnöstä, ja ne suorittanut ei ollut lääkäri. KKO katsoi ratkaisevaksi, että toimenpiteet oli kuitenkin tehty lääketieteellisin kriteerein arvioiden ammattitaitoisesti ja niitä oli pidettävä poikien edun mukaisina. Etenkin 12 vuotta täyttäneen osalta toimenpide olisi silti edellyttänyt tämän oman mielipiteen selvittämistä. KKO piti ennallaan Helsingin hovioikeuden tuomion ja hylkäsi yllytys- ja pahoinpitelysyytteet.

Toisessa tapauksessa nigerialaissyntyinen isä oli ympärileikkauttanut nelikuisen poikansa, vastoin pojan suomalaisäidin tahtoa. Isä oli erehdyttänyt lääkärin uskomaan, että myös äiti oli antanut suostumuksensa. KKO:n mukaan toimenpide olisi edellyttänyt kummankin vanhemman suostumuksen. Tämä oli ratkaisevaa siinä, voitiinko toimenpidettä pitää lapsen edun mukaisena. KKO tuomitsi isän pahoinpitelystä sakkoihin. Lääkärin KKO vapautti syytteestä.

Suomessa ei ole muilla kuin lääketieteellisillä perusteilla tehtävää ympärileikkausta koskevaa nimenomaista lainsäädäntöä. Sosiaali- ja terveysministeriö on antanut asiasta suosituksen, mutta KKO:n mukaan se ei poista epäselvyyksiä esimerkiksi rangaistusvastuusta, kun henkilöt toimivat suosituksen vastaisesti.

Lue myös:

    Uusimmat