Kirjailija teki rikosilmoituksen kahden perussuomalaisaktiivin uhkailuista

Kirjailija Jussi K. Niemelä.
Julkaistu 16.03.2012 13:56(Päivitetty 28.03.2012 23:28)

Kirjailija Jussi K. Niemelä kertoo tehneensä rikosilmoituksen kahden perussuomalaisen aktiivin hänelle esittämistä uhkauksista. Niemelä kertoo asiasta useille medioille lähettämässään tiedotteessa.

Poliisi vahvistaa epäilevänsä useita henkilöitä laittomasta uhkauksesta ja kunnianloukkauksesta.

Niemelä kertoo joutuneensa toistuvien uhkailujen kohteeksi. Hän on blogissaan kritisoinut perussuomalaisia.

Niemelän jättämä rikosilmoitus koskee kahta henkilöä, jotka ovat vaikuttaneet tai vaikuttavat edelleen Pirkanmaan perussuomalaisissa. Kyse ei ole kuitenkaan kansanedustajista.

Väitetyt teot ovat tapahtuneet sosiaalisessa mediassa Facebookissa. Suuri osa uhkauksista on esitetty nimimerkin takaa perussuomalaisaktiivien Facebook-sivuilla.

- Nimimerkit käyttävät Yhdysvaltalaista palvelinta, joten käyttäjien tietojen saaminen tällaisissa tapauksissa ei ole ihan yksinkertaista. Yhden tapauksen kohdalla syyttäjä pohtii parhaillaan, onko tässä asiassa näitä tietoja syytä lähteä jäljittämään. Tässä asiassa on kaksi puolta, joiden yhteentörmäyksestä on syntynyt tällainen aatteiden kolari, arvioi rikosylikonstaapeli Mika Myöhänen Helsingin poliisista.

(MTV3)

Tuoreimmat aiheesta

Rikos