Historioitsija: Karjalankannas ei ollut vain paratiisi
Kirjailija ja historioitsija Anna Kortelainen sanoi Studio55.fi-lähetyksessä, että menetettyyn Karjalankannakseen voi suhtautua myös muutoin kuin pelkällä nostalgialla.
Anna Kortelaisen mukaan Suomessa esiintyy usein niin sanottua yhden totuuden ajattelua, ja pitäisikin muistaa, että Karjalankannaskaan ollut aina onnela.
– Kannas oli kirjava. Se oli tumma, se oli myös synkkä. Se oli iloinen, se oli yllättävä. Haluaisin, että kirjan kautta lukija hämmästyisi sitä, että se ei ollut vain paratiisi. Että siihen voi suhtautua paitsi nostalgialla, myös sellaisella ihan puhtaalla historiallisella kiinnostuksella. Koska se maantieteellinen alue mahdutti niin valtavan määrän erittäin jännittäviä tarinoita, Kortelainen sanoi lähetyksessä.
Avojaloin on Kortelaisen uusi kirja, jossa hän kertoo 20 tarinaa Karjalankannakselta. Kirjan punaisena lankana ovat Kortelaisen mukaan pienet tytöt eri sukupolvista, joiden kautta tarinoita kerrotaan.
– Siellä on tietysti myöskin miehiä, naisia, vanhoja ihmisiä eri puolilta kannasta. Erilaisista taustoista, myös erilaisista kielellisistä ja etnisistä taustoista, jotta me näkisimme kuinka monta kannasta meillä itse asiassa oli.
– Moni ihminen saattaa reagoida, että jaa teemana on Karjalankannas, niin ensimmäisenä tulee mieleen talvisota ja välirauha ja jatkosota. Mutta nyt muistetaankin sitä, mitä tapahtui vuoteen 1939 mennessä, minkä takia se on niin rakas muisto?
Mitä Kortelainen sanoo Karjalan merkitsevän hänen sukupolvelleen? Miksi hän päätyi aiheena juuri Karjalankannakseen? Katso koko lähetys!
Uusimmat
-
14:26
Helsingin poliisin romanioperaation kohteeksi joutui yli 1 500 ihmistä, sanoo Poliisihallitus
-
14:26
Tehy ei halua hoitajille oikeutta kieltäytyä abortin tekemisestä
-
14:26
Raahen Halloween-murhaaja tuomittiin tahdonvastaiseen hoitoon – oli syyntakeeton
-
14:21
Ukraina on iskenyt venäläiskohteisiin Berdjanskin satamakaupungissa: "Vapauttaminen lähestyy" – MTV seuraa sotaa
-
14:11
Upea koristelu kakkuun täysin ilmaiseksi – oletko tajunnut, että tätäkin voi syödä?
-
14:01
Huippu-dj Alan Walker teki Käärijän Cha cha chasta oman versionsa – fanit riemastuivat yhteistyöstä: "Voiko tämä olla totta?"
-
13:55
Kalle Rovanperä törmäsi lehmiin! Katso kovavauhtinen vaaratilanne ja raju väistöyritys
-
13:51
Blinken: Venäjän hyökkäyssota on ollut strateginen virhe – MTV seuraa USA:n ulkoministerin vierailua Suomessa
-
13:33
Tulli takavarikoi yli 700 000 euroa käteistä huumelääkkeiden tuonnista epäillyltä
-
13:29
Suurin osa suomenruotsalaisista haluaisi nähdä RKP:n, SDP:n ja kokoomuksen hallituksen, kertoo Åbo Akademin kysely
-
13:06
Hirvittävä tilanne MM-rallissa: kuski oli ajaa kalliolta alas, jäi kahden kiven väliin
-
13:00
Tässä ovat Love Island Suomi -sinkut – mukana TikTok-tähtiä, wellnessmalli ja vanginvartija
-
12:48
Vakavaa väkivaltaa Vantaalla, uhria puukotettiin rintakehään – toinen epäillyistä alaikäinen
-
12:41
Skoda-kuski sai poliisin peräänsä – härski temppu tallentui videolle
-
12:37
MTV seuraa: Lappi kävi ulkona, Rovanperä osui lehmään – Sardinian hirviöpätkä maineensa veroinen
-
12:25
NHL:n venäläispelaajan mystisestä katoamisesta lisätietoja – poliisi julkaisi videon sekavasta jälkipyykistä: "Hän on hullu"
-
12:25
"Ajettiin lehmän yli, varmaan parinkin" – Kalle Rovanperältä huima lausunto, tämä ajovideo hämmästyttää!
-
12:13
Kolmas epäilty vangittu Porin lapsikaappauksesta
-
12:02
Johanna Harlin jakoi suloisen videon tyttärestään: "Coco rakastaa uutta kotiaan"
-
12:00
Helsingin kaupunginvaltuutettu Matias Pajula syytettynä raiskauksesta – kiistää rikoksen ja kommentoi blogissaan
-
Lataa lisää