Jussi Helamaa: Elämän tai ainakin pyöräilyn tarkoitus. (Parus Verus. 2024). 144 s.
Pyöräily oli aluksi vallasväen hupia myös Suomessa. Polkupyörät olivat liian kalliita agraari-Suomen raatajille, joilta puuttui myös toinen ratkaiseva tekijä: vapaa-aika.
Mutta ehkä toisin kuin muissa polkupyörällä näyttäytymisen maissa, se katsottiin myös naisille sopivaksi. Näin ainakin haki asiakkaita Brandt & Blombergin urheiluliike:
"Polkupyörällä ajaminen on tuki välttämätöntä naiselle. Enemmän kun mikään muu urheilu lainaa se hänelle terveyttä, uljuutta ja itseluottamusta."
Ei kovin moraalisesti viktoriaanista vuonna 1898 suuriruhtinaskunnassa.
Pyörä laajensi elinpiiriä
Sittemmin polkupyörät alkoivat ilmestyä niemiin, notkelmiin, hiekkateille ja tanssilavojen vierustoille. Ne olivat väline päästä hetkeksi irti maaseudun ahdistavasta kotitilan ympäristöstä. Nuoriso pääsi mielitiettyjään lähemmäksi edes joskus, maailma avartui, tai ainakin Suomi.
Se sytytti myös niin Juhani Ahon, I.K. Inhan kuin Pentti Haanpään, viimeksi mainittu myös kirjoitti siitä novellin, jossa laji tiivistyy humoristisesti: "Hulluna on hyvä elää."
Polkupyöriä kuitenkin piti pitää rekisterissä itsenäistymisen jälkeenkin, Helsingissä ainakin vuoteen 1930.

