Janne Saarikivi: Hankalat sanat (Teos 2023)
Sanat ovat olleet ja ovat edelleen varsin tulenarkoja. Miten pitäisi suhtautua esimerkiksi sellaisiin sanoihin kuin kestävyysvaje tai väestönvaihto, joiden käyttäjien poliittinen suuntautuminen selviää yleensä pelkästään siitä, että he käyttävät kyseisiä sanoja.
Kestävyysvaje on yleensä kokoomuslaista puheenpartta ja perussuomalaiset ovat puolestaan ihastuneet väestönvaihto-sanaan. Vasemmistossa voi olla intoa puhua esimerkiksi intersektionaalisuudesta.
On olemassa paljon sanoja, joilla on merkitystä vain tietyille ihmisille. Uskovaiset voivat uskoa perisyntiin, ja pitävät siten tuota sanaa hyvinkin merkityksellisenä. Uskonnottomille perisynti voi olla vähintäänkin kummallinen sana.
Kielitieteilijä Janne Saarikiven kirja "Hankalat sanat" käsittelee kiehtovalla tavalla näitä ja monia muita hankalia sanoja ja niiden tulkintoja.
Hankala hangoittelee ja on vastahankaan
Saarikivi lähtee kirjansa alussa tulkitsemaan kirjan nimessä olevaa hankala-sanaa, jonka alkuperä tulee oksan haaraa merkitsevästä vanhasta hanka-sanasta. Samasta sanasta on saatu sanat hankain (soutuveneessä), vastustamista merkitsevä hangoitella ja ilmaus vastahankaan.
"Hanka on paitsi hankala myös hankaava sana. Sanat hankaavat, vaivaavat, koska ne eivät ole kuva todellisuudesta, mutta silti ainoa tie jaettuun todellisuuteen, yhteisöelämään."
Sanoilla on etymologiansa eli niiden alkuperä ja Saarikivi kertookin lukuisten sanojen taustoista. Etymologiat ovat kiinnostavia mutta vielä kiinnostavampia ovat ihmisten tulkinnat sanoista, jotka voivat toisille olla härnääviä ja toisille yhdentekeviä.
Väestönvaihto on kiistelty sana
Väestönvaihto-sana on saanut kokonaisen luvun kirjasta. Perussuomalaiset käyttävät yleensä väestönvaihto-sanaa kuvaamaan tilannetta, jossa maahanmuuttajat syrjäyttävät niin sanotun alkuperäisväestön ja väestö jollain alueella, kuten Suomessa vaihtuu.
Valtamediassa sanaan on suhtauduttu torjuvasti, koska se liittyy salaliittoteorioihin, kuten Saarikivikin myöntää. Taustalla on Saarikiven mukaan ranskalaisen Renauld Camus’n kirjoitukset, joiden mukaan muslimimaista saapuva väestö korvaa Euroopan väestön muutamassa sukupolvessa ja tuhoaa samalla eurooppalaisen kulttuurin.
Kun hallitukseen päässeiden perussuomalaisten väestönvaihto-puheita alettiin paheksua, muun muassa sisäministeri Mari Rantanen ilmoitti, että ei usko salaliittoteorian tyyppiseen väestönvaihto-teoriaan. Sen sijaan Rantanen sanoi uskovansa tilastoihin (eli siihen, että maahanmuuttajien määrä lisääntyy ja sillä on seurauksensa).
Mutta palataan Saarikiven ajatuksiin: Saarikivi näkee väestönvaihdon neutraalina asiana, joka ei itsessään ole hyvä tai paha, vaan pelkkää todellisuutta.
Väestönvaihtoja tapahtunut ennenkin
Saarikivi luettelee lukuisia historiassa tapahtuneita väestönvaihtoja. Yhdysvaltojen alkuperäisväestö tuhoutui samaan aikaan, kun britit ja muut eurooppalaiset valtasivat intiaanien entiset alueet.
Neuvostomiehityksen aikana esimerkiksi Virossa tapahtui ainakin osittainen väestönvaihto, kun virolaisia tapettiin tai kun he joutuivat Siperiaan tai pääsivät pakenemaan ulkomaille. Tilalle tuli venäläisiä ja muita neuvostokansalaisia.
Viimeisin väestönvaihto tapahtui Vuoristo-Karabahissa, kun Azerbaidzhan valloitti armenialaisten asuttaman alueen ja lähes kaikki alueen armenialaiset siirtyivät Armenian valtion alueelle.
Saarikivi sanoo, että ei tarvitse olla kiilusilmäinen kansallismielinen tai islamofobi ymmärtääkseen, että maahanmuutolla on suuria vaikutuksia yhteiskuntaamme.
Maahanmuuttoa on myös vaikea estää. Sen takaavat ilmastonmuutos, ekologiset kriisit ja vihaideologiat eri maissa. Kun tähän yhdistetään rikkaiden maiden syntyvyyden väheneminen ja samanaikaisesti halu saada halpaa työvoimaa, maahanmuuttajien määrän kasvu on itsestäänselvyys.
Ongelmallisempaa on, miten tämä tosiasia paketoidaan kansalaisille ja siitä Saarikivi puhuu monen sivun verran.
Toksista maskuliinisuutta selittämässä
Kirjasta löytyy muitakin kiinnostavia pohdintoja. Luvuiksi asti pääsevät toksinen maskuliinisuus, fasismi mutta myös esimerkiksi sivistys, jolle ei ole oikein selkeää vastinetta muissa kielissä.
Saarikivi kertoo tragikoomisella tyylillään paljon myös itsestään ja elämästään, jossa on ongelma jos toinenkin tai sitten ei ole. Lisäksi entinen työpaikka eli yliopisto saa kyytiä.
Kritiikin kohteena on erityisesti rahoituksen hankkiminen erilaisille hankkeille: rahaa saa nimittäin vain jos valehtelee tekevänsä läpimurtoja, luovansa synergiaa ja rakentavansa monitieteellisiä verkostoja.
Hankalat sanat on yllättävä kirja monellakin tavalla. Sanat ovat todellakin hankalia ja väärinkäytettynä jopa vaarallisia.