Yahya Hassan. Runot 2. Tammi. 2020. 119 s.
Yahya Hassan ei enää kirjoita runoja. Hän on kuollut.
Hassan kuoli lähes 25-vuotiaana kotonaan Aarhusissa Tanskassa viime huhtikuussa. Tapaukseen ei ilmeisesti liity rikosta.
Rikollisuutta Hassanin runoissa sen sijaan on. Kuten hänen vuonna 2013 ilmestynyt ja seuraavana vuonna suomennettu esikoisteoksensakin, Hassan, uskonnoton palestiinalainen mamu (mamuksikin hän itseään kutsuu) Tanskassa, on toisessa ja viimeisessäkin kokoelmassaan vastakkain armottoman maailman kanssa.
Väkivallan, päihteiden, maattomuuden, vankilan ja sosiaaliviranomaisten jättämät henkiset tatuoinnit, ovat muuttuneet versaalilla meuhaaviksi sanoiksi ja säkeiksi. Ne ovat äänekkäitä, huutavia, ja niiltä on vaikea suojautua.
On muutaman rivin hakkaamista, murskautumista, panemista, psykiatriaa. On useita sivuja pitkiä runoja, jotka uhoavat kuin räppärin rujoakin rujompi tajunnanvirta.
Jos ei ole ehtinyt piiloutua Hassanin herkkävaistoiselta, historiatajuiselta ja karkealta, sydämettömältä nyky-yhteiskuntatutkalta, saa varmasti osumia. Niitä Hassan ampuu itseensäkin monin tavoin.
KUN VIERAAT HALUSIVAT TUNTEA MINUT / TUTTAVAT EIVÄT HALUNNEET ENÄÄ TUNTEA MINUA / VARJONI HYLKÄSI MINUT / JA YLLENI PIIRTYI HAHMO / MYÖHEMMIN MINUSTA TULI ITSENI KARIKATYYRI
Säkeet ovat runosta Suuri yleisö. On ovat miedoimmasta päästä.
Niiden kautta voi myös lukea Hassanin itsekuvaa ja sen mistä hän kertoo: menestyksen tuomasta teeskentelystä ja ontosta imartelusta, maahanmuuttajan ”hyväksymisestä” kun on alkanut kerääntyä mainetta, ulkopuolisuudesta. Yhtä ulosteläjän, sukuelimen ja keskisormen näyttöä kaikelle ja kaikille.
Hassan on yhtä alastomaksi repimänsä maailmansa kanssa. Rakkaudesta ei ole ylitarjontaa, kylmää panemista on. Tilattu rakkausruno antaa ehkä hetken vetää henkeä tähän suuntaan, mutta Hylätty palauttaa pullopostin takaisin:
OLEN SIUNANNUT JA KIRONNUT / OLEN TULIHIEKKAAN HAAKSIRIKKOUTUNUT / HELPOTUS EI OLE TUUNTUNUT / MEREN AALTO EI OLE TÄHÄN RANTAAN KANTAUTUNUT
Eikä enää kantaudu.