Minna Säävälä: Minne menet ihminen? Mitä jokaisen tulisi tietää väestöilmiöstä. Gaudeamus. 2021. 268 s.
Syntyvyys, kuolleisuus ja muuttoliike. Niistä ovat väestöt tehty. Tai väestö, jos puhutaan koko ihmiskunnasta.
Kyse on myös vallasta.
Kiinan valtiollisessa mediassa esitettiin vastikään, että kommunistisen puolueen jäsenillä tulisi olla velvollisuus hankkia kolme lasta ”maan parhaaksi” (lue: kommunistisen puolueen yksinvallan pönkittämiseksi).
Puoluevuoren ideologisilla lumihuipuilla ei ehkä tiedetä, että lapset eivät tule komentamalla.
Brittiläisen Guardian-lehden mukaan kirjoitus keräsi lukuisia sapekkaita kommentteja.
Niissä nostettiin esiin meillekin tuttuja nk. haasteita, kuten mahdollinen tahaton lapsettomuus, elämän ja asumisen kalleus, työn ja vanhemmuuden eli yhäkin erityisen usein äitiyden yhteensovittaminen.
Artikkeli katosi vaivihkaa netistä.
Kiinan väestö ikääntyy, virallisen lapsipolitiikan seurauksena. Mutta ikääntyy se ihmispopulaatio Japanista Suomeen, ilman minkäänlaisia valtiollisia määräyksiä.
Sosiaali- ja kulttuuriantropologian dosentti, TEM:n asiantuntija Minna Säävälä kysyy teoksensa nimikkeessä ihmiskunnan suuntaa.
Reilun 200 sivun matkalla hän vastaa selkeästi, rauhallisesti ja perustellen. Hansroslingilaisessa hengessä sujuvan ja kiihkottoman asiaproosan tietopaketti siis.
Väestö on aina ollut poliittinen ja taloudellinen asia. Veronmaksu, sotaväenotot ja sotiminen, ruhtinas- ja valtakuntien elossa säilyminen tai katoaminen.
Nykyään se on myös ideologinen. Yhtenä esimerkkinä Kiina, toisena harhaiset äärioikeistolaiset teoriat ”väestövaihdoista”.
Se on myös ekologinen ja ilmastollinen kysymys. Riittääkö kaikille ravintoa, kuinka paljon ylikulutamme luonnonvaroja ja lämmitämme ilmastoa.
Säävälä aloittaa perusteista. ”Väestöllä tarkoitetaan yleensä jonkin rajatun alueen ihmisiä, mutta voidaan puhua myös koko maailman väestöstä”.
Keskeiset ajatukselliset ja lukumääräiset työkalut on hyvä ottaa pakista, kun ryhdytään töihin. Väestöihin vaikuttavat tämän arvion alussa mainitut kolme pohjavoimaa. Säävälä kertoo tiivistetysti, kuinka maapallomme väestö on ajan saatossa muuttunut ja miksi.
Kauhukuva on, että nyt noin 7.8 miljardin globaali väestö on liikaa, varsinkin kun luku vielä kasvaa.
Osa meistä olisi lähes vääjäämättä matkalla kohti massiivista nälkätragediaa.
Näin ei kuitenkaan kohtalon omaisesti ole. Tähän on useita syitä, ja kuten kirja tuo hyvin esiin, väestömääriin vaikuttavat monet tekijät. Rauhallinen tarkastelu ja päätöksenteko ei kuitenkaan ole yhtä seksikästä kuin kauhistelu.
Ilmaston lämpenemisen hillitseminen ja ruoantuotanto ovat yhä ihmiskunnan käsissä.
Periaatteessa ruokaa riittää, kunhan pidämme huolen puhtaasta vedestä ja kestävästi elinkelpoisesta tuotantomaasta. Vähemmän lihaa, kunnes sitä voidaan tuottaa laboratorioissa. Esimerkiksi Jemenin vakava ruokakriisi on politiikkaa, sotimisen seuraus.
Kulutuskäyttäytymisemme eli hiilijalanjäljet eroavat dramaattisesti. Tshadilaisen vaikutus ilmastoon on suhteellisesti mitätön suomalaiseen verrattuna.
Globaali väestö kasvaa, mutta vain rajatusti, erityisesti Saharan eteläpuolisessa Afrikassa.
Vuosisadan loppuun mennessä kasvukäppyröiden lentorata ei nouse vain vääjäämättä yhä korkeammalle. Säävälän käyttämästä kolmesta ennusteesta yksi nousee hieman alle 11 miljardiin, kaksi muuta ovat jo matkalla hyvää vauhtia alaspäin.
Maailman naiset saavat nyt keskimäärin 2,3 lasta. Yhä useammassa maassa toivotaan, että olisipa sielläkin noin korkea luku.
Säävälä kirjoittaakin myös harmaantuvien maiden huolista, kuten työikäisten määrästä ja eläkkeiden maksukyvystä. Hän pohtii myös globaalia muuttoliikettä ja Suomea siinä seassa.
On hyvä muistaa, että ennuste tulevalle ohjautuu nykyiselle tilanteelle. Tulevaisuus tunnetusti on meitä aina vähintään askeleen edellä.
Suomessa väestötilastollinen seuranta on maailman kärkijoukkoa.
Mutta niin vain meilläkin vuosina 1970-2004 tehtiin yhdeksän väestöennustetta, jotka kaikki olivat kaukana napakympistä - toteutunutta alhaisempia Säävälä muistuttaa.
Viisikymmentä vuotta sitten oletettiin syntyvyyden pysyvän silloisella matalalla tasolla, ja Ruotsi houkutteli suomalaisia mittavasti.
Vuosien 2007-2015 ennusteissa rima hilattiin taasen liian korkealle, ainakin tämän hetken perusteella.
Kirjan lopussa on keskeinen väestöön liittyvä sanasto. Käppyröitä on, mutta helposti ymmärrettäviä ja havainnollisia.
Yksilötason näkökulmaa Säävälä luo fiktiivisten suomalaisen, iäkkäämmän Tarmon, ja nuoren intialaisen, Miran elämänkokemuksista. Säävälä on tehnyt paljon tutkimusta Intiassa.