Mainos

Kirja-arvio: Meidän Kallio - ei päivää ilman Elantoa

Meidän Kallio - ei päivää ilman Elantoa (Into 2019)

Helsingin Kalliossa pääasiassa 50-luvulla asuneet entiset Elannon työntekijät ja heidän lapsensa muistelevat kirjan verran lapsuuttaan, Kallion kaupunginosaa ja Elantoa. Kirja on koottu noin sadan ihmisen tarinoista.

Elanto omisti kolme vuokrataloa Neljännellä ja Viidennellä linjalla. Vaikka talot olivat työsuhdeasuntoja, niihin sai jäädä senkin jälkeen, kun työt Elannossa syystä tai toisesta loppuivat.

50-luvulla Helsingissä monet suuret työnantajat rakennuttivat taloja työntekijöilleen, koska asuntopulan takia omaa asuntoa oli vaikea saada. Sodan jälkeen asuntopula oli valtava ja osa jopa lapsiperheistä joutui asumaan pommisuojissa, kun asuntoa ei löytynyt.

Helsingissä oli heti sodan jälkeen asunnottomia 20 - 30 000. Pulan takia helsinkiläisten asuntoihin sijoitettiin aluksi vapaaehtoisesti ja myöhemmin pakolla alivuokralaisia. Helsinkiin vaadittiin jopa muuttokieltoa asuntopulan takia.

Väinö Tannerin johtama Elanto oli asuntotoiminassa edelläkävijä, sillä Elannon talo Viidennellä linjalla (nro 5) valmistui jo vuonna 1924. Neljännen linjat kaksi taloa (3 ja 5) valmistuivat sodan jälkeen 1945. Nykyisin Neljännen linjan entisessä Elannon rakennuksessa toimii Lidl.

Elanto oli ihmisen elämässä mukana

Elantoa muistellaan kirjassa varsin myönteisesti. Olihan tämä osuustoiminnallinen yritys eräänlainen aikansa pienoisyhteiskunta, joka huolehti omistaan samalla tavoin kuin hyvinvointiyhteiskunta nykyisin.

Lapset urheilivat Elannon kerhoissa, olivat kesäisin Elannon kesäsiirtolassa tai kesätyöpaikassa ja aikuiset puolestaan saivat yleensä koko elämän kestävän työpaikan Elannosta.

Parhaimmassa tapauksessa työntekijän perhe sai vielä asunnon Elannon talosta - tällä oli suuri merkitys työläisille juuri asuntopulan takia. Lopulta Elanto auttoi vielä hautajaisjärjestelyissä.

Vaarallisia leikkejä

Pääosassa kirjassa on tarinankertojien lapsuusmuuistot Kalliosta juuri noiden edellämainittujen Elannon talojen liepeiltä. Erittäin mielenkiintoinen paikka tuntui olevan Hämeentien ja Neljännen linjan kulmassa sijainnut Rauski (rauniotontti), joksi kutsuttiin sodassa pommitusten jäljiltä tyhjäksi jäänyttä tonttia (tontille rakennettiin talo vasta 80-luvulla). Alue oli täynnä lapsille mielenkiintoista tararaa eli pääasiassa jätettä – alue vaikutti olevan eräänlainen aikansa leikkipuisto.

Kirjassa on lukuisia kuvauksia erilaisista kepposista ja lasten ”leikeistä”, jotka ovat nykypäivän näkökulmasta enemmän tai vähemmän vaarallisia, jopa hengenvaarallisia.

Kallio kuvataan työläiskaupunginosana, jossa vallitsi varsin veljellinen ja ymmärtävä henki toisia kohtaan. Naapuriapua oli paljon ja toistenkin lasten perään katseltiin. Vaikka kaupungissa asuttiin, kaikki lähitalojen asukkaat tuntuivat tietävän toistensa asiat.

Toki muistoissa esiintyvät myös namusedät ja erilaiset laitapuolen kulkijat eli alkoholistit ja sodassa mielenterveytensä menettäneet miehet. Vaikka viinakortti oli käytössä ja alkoholin saaminen Alkosta hankalaa, lähellä sijaitsevien satamien ulkomaisista laivoista sai viinaa helposti ja halvalla.

Poliisi tarkkaili

Myös poliisi mainitaan useissa tarinoissa. Lähellä Elannon taloja Pengerkadulla oli poliisiasema ja poliisit tuntuivat valvovan nykypäivän katsannossa varsin vähäpätöisiä asioita. Ihmisiä, jopa lapsia puhutettiin ahkerasti ja putkakin tuntui olevan hyvin yleisesti käytössä. Yhdessä tarinassa kerrotaan nuoresta miehestä, joka ei viinamyrkytyksen saatuaan päässyt sairaalaan vaan hänet toimitettiin putkaan kuolemaan.

Rockin tulo Suomeen kerrotaan hauskasti. Siinä missä vanhemmat ja Yleisradion toimittajat väheksyivät ohimeneväksi luulemaansa ilmiötä, nuorisolle rock-musiikki tuntui olevan uusi, villi asia, joka erotti sukupolven edellisestä. Kulttuuritalon ja Linnanmäen rockkonserteissa käytiin ahkerasti. Toinen viihdyke televisiottomassa Kalliossa oli elokuvat, joita käytiin katsomassa ahkerasti. Tuolloin lähes joka korttelista löytyi elokuvateatteri.

Parhaimmillaan kirjan sivuilta huokuu hienoa ajankuvaa työläiskaupunginosan lasten elämästä. Huonoimmillaan jatkuva samankaltaisten muistojen toisto puuduttaa lukijansa eli kirjaa olisi voinut toimittaa hieman enemmän. Kaikenkaikkiaan kirja on kuitenkin aiheesta kiinnostuneelle melkoinen tarinoiden aarrearkku.  

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja