Mainos

Kinkun valta-asema horjuu lievästi – katso, mitkä tulokkaat valtaavat alaa joulupöydästä

Kinkku pitää edelleen hyvin pintansa joulupöydässä. Lidlin joulututkimuksessa viime vuonna kinkku löytyi 82 prosentissa kodeista. Pientä laskua kinkun suosiossa näkyy, sillä vuonna 2016 kinkkua oli vastaavan tutkimuksen mukaan 85 prosentilla vastaajista.

– Ja kun vastaajat muistelivat kymmenen vuoden takaista aikaa, kinkku oli (tuolloin) osa joulupöytää 93 prosentilla vastaajista. Kevyempi liha eli kalkkuna, ankka ja broileri ovat kasvattaneet suosiotaan viime vuosina, ja kalan rooli joulupöydässä on yhä merkittävämpi, kuvailee Lidlin kaupallinen johtaja Mikko Forsström.

Lidlin viime vuoden tutkimuksen toteutti Kantar TNS lokakuussa 2018, ja siihen vastasi noin tuhat suomalaista. Vastaajat oli poimittu Kantarin nettipaneelista.

Pakastekinkut ovat edelleen suosituimpia, mutta kysyntää on siirtynyt myös tuoresuolattuihin kinkkuihin. Tyypillisen kinkun koko vaihtelee alueittain: yleisesti Länsi- ja Pohjois-Suomessa suositaan suurempia kinkkuja kuin Etelä-Suomessa.

Myös kasvisruoalle on tilausta jouluna. Sitä tarjotaan yleensä perinteisessä muodossa ja itse valmistettuna.

– Kasvipohjaiset perinteisen kinkun korvaavat proteiinituotteet ovat toistaiseksi aika marginaalinen ilmiö, vaikka niillekin on oma kysyntänsä, arvioi K-Citymarket-ketjun johtaja Ari Sääksmäki.

Monet tottumukset joulun valmistelussa pysyvät, mutta muutoksiakin tapahtuu. Päivittäistavarakauppa ry:n toimitusjohtaja Kari Luoto mainitsee vuoden 2016 alussa toteutetun kauppojen aukioloaikojen vapautumisen, mikä vaikutti ostokäyttäytymiseen.

– Kuluttajan ei tarvitse enää ostaa liikaa ruokaa varastoon ennen joulua. Se on antanut kaupalle ja kuluttajalle mahdollisuuden parempaan hävikin hallintaan.

Lisää aiheesta
    Mainos
    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja