Kimmo Elomaan tuomio törkeästä talousrikoksesta pysyi hovissa – nosteli ghanalaisesta pankista lähes 150 000 euroa, vaikka oli "varaton" ja velkaa valtiolle

Kimmo Elomaan käräjätuomio törkeästä velallisen epärehellisyydestä pysyi hovioikeudessa, joka ei myöntänyt asiassa jatkokäsittelylupaa.

Varsinais-Suomen käräjäoikeus tuomitsi Elomaan puolen vuoden ehdolliseen vankeusrangaistukseen toukokuussa.

Tuomion mukaan Elomaa oli vuosina 2015-2017 nostanut lähes 150 000 euroa käteistä ghanalaisen pankin kortilla, vaikka hänet oli vuosina 2014 ja 2015 todettu varattomaksi.

Käteisnostojen aikaan Elomaa oli jättänyt maksamatta valtiolle valtaosan yli 65 000 euron velastaan. Summa oli peruja vuodelta 2003, jolloin Elomaa tuomittiin Turun hovioikeudessa useista talousrikoksista yli kahden vuoden vankeuteen.

Selitys palkintorahoista ei mennyt läpi

Oikeudessa Elomaa kiisti rikoksen ja väitti, etteivät rahat olleet hänen omiaan, vaan kansanedustajavaimonsa Ritva "Kike" Elomaan (ps.) kehonrakennuspalkintoja. Ritva Elomaa oli kuitenkin poliisikuulusteluissa kiistänyt tietävänsä rahoista mitään.

Käräjäoikeus ei pitänyt uskottavana, että Elomaa olisi pitänyt huolta vaimonsa raha-asioista tämän tietämättä. Käräjäoikeus katsoi täysin selväksi, että Elomaa oli hävittänyt omaisuuttaan, vaikka hän oli velvoitettu maksamaan velkansa.

Törkeän velallisen epärehellisyyden lisäksi Elomaa tuomittiin ampuma-aserikoksesta, sillä hän oli pitänyt ilman lupaa hallussaan pienoispistoolia äänenvaimentimineen.

Elomaa valitti talousrikossyytteestä Turun hovioikeuteen, joka ei kuitenkaan myöntänyt asiassa jatkokäsittelylupaa. Käräjäoikeuden ratkaisu jää siis pysyväksi.  

Lue myös:

    Uusimmat