Venäjälle lähteneen ex-kansanedustaja Ano Turtiaisen omakotitalo on ulosmitattu.
Entisen kansanedustaja Ano Turtiaisen (ps. ja vkk.) omakotitalo Juvalla on ulosmitattu. Kymenlaakson käräjäoikeuden päätös selviää Virallinen lehden tuomioistuinkuulutuksista.
Juvan omakotitalon kolmesta panttikirjasta yksi on nimellisarvoltaan 150 000 euroa ja kaksi muuta panttikirjaa 80 000 euroa kumpikin.
Asiasta uutisoi ensimmäisenä Iltalehti.
Yle kertoo, että käräjäoikeuden tuomion mukaan Turtiainen on velkaa Oma Säästöpankille 3 790,80 euroa. Velan päälle tulevat vielä pankin korkosaatavat, 3113,09 euroa ja oikeudenkäyntikuluja sekä muita kuluja 469 euroa.
Yle kertoo, ettei haastetta talon ulosmittauksesta saatu toimitettua Turtiaiselle, jonka olinpaikka ei ole tiedossa. Hän on viime kuukaudet julkaissut videoita elämästään Venäjällä. Hän on kertonut hakevansa Venäjän kansalaisuutta.
