Kaksi kautta Kimi Räikkösen tallikaverina Alfa Romeolla ajanut Antonio Giovinazzi sanoo suomalaisen olleen merkittävä tekijä hänen kehityksessään.
Giovinazzi aloittaa kolmannen täyden kautensa F1-sarjassa. Samalla alkaa kolmas kausi maailmanmestari Räikkösen tallikaverina.
LUE MYÖS: Bernie Ecclestonelta kova teoria Lewis Hamiltonin sopimussopasta
Räikkösen kanssa työskentely on ollut italialaiselle antoisaa. Giovinazzi kiittelee Autosportin haastattelussa Räikkösellä olleen suuri vaikutus hänen uraansa autourheilun kuninkuusluokassa.
Räikkösen, 41, jatkaminen tallikaverina miellyttää.
– Kun Kimi on jälleen rinnallani ensi kaudella, uskon, että pystyn ottamaan vielä uuden askeleen, Giovinazzi sanoo.
– On erittäin merkittävää seurata häntä. Kuten olen sanonut monet kerrat, minusta hän on yhä yksi lähtöruudukon parhaista etenkin kilpailuvauhdissa ja kilpailun hallinnassa. Olen onnellinen, kun jatkan hänen kanssaan.
LUE MYÖS: F1-sivusto herkutteli 12-vuotiaan Kimi Räikkösen haastattelulla – Jäämiehellä taktiikka hallussa jo nuorena
Giovinazzin tulokset puoltavat miehen sanoja. Ensimmäisellä F1-kaudellaan italialainen jäi Räikkösen jalkoihin, mutta viime kaudella hän pystyi jo kamppailemaan tasavertaisesti suomalaisen kanssa. Molemmat kuljettajat keräsivät kauden aikana neljä MM-pistettä. Aika-ajoissa Giovinazzi ehti edelle Räikköstä useammin.
Giovinazzi sanoo debyyttikaudellaan seuranneensa tarkasti Räikkösen tekemisiä ja pyrkineensä matkimaan suomalaista. Oman tyylin löytyminen on auttanut tuloksen tekemisessä.

