Joensuun Katajan Natalia Kilpeläinen ponkaisi naisten pituuskilpailun voittoon erinomaisella tuloksella 663 Tampereella yleisurheilun Eliittikisasarjan avauskilpailussa keskiviikkona. Tulos on Kilpeläisen ennätys, ylittää elokuisten EM-kisojen tulosrajan ja vie hänet seitsemänneksi Euroopan kausitilastossa.
Loistoiskussa oli myös Pielaveden Sammon Antti Ruuskanen. Hän kiskaisi keihäskisan voittoon ennätyksellään 84,10. Tulos syntyi viimeisellä heittokierroksella ja sillä ennätys koheni 1,9 metriä. Ruuskanen otti myös kovia päänahkoja, sillä kisan kakkonen oli lajin hallitseva maailmanmestari Viron Andrus Värnik tuloksella 81,02. Tampereen Pyrinnön Tero Järvenpää oli kolmas tuloksella 80,10.
Valkealan Kajon Visa Hongisto voitti sata metriä viileä sää huomioiden loistoajalla 10,45. Tulos on myös 19-vuotiaiden Suomen ennätys. Juoksun aikana myötätuulta oli 1,1 metriä sekunnissa. Tulos alittaa EM-kilpailuiden tulosrajan.
Myös IF Länkenin Oskari Frösén ja Turun Urheiluliiton Heikki Taneli olivat oivassa kunnossa. Kaksikko vei korkeushypyn kaksi kärkisijaa samalla tuloksella 225, joka on kauden kotimainen kärkitulos ja ylittää EM-kilpailuiden tulosrajan.
Kauden kotimaisia kärkituloksia Ratinassa syntyi kaikkiaan 15, joista kahdeksan miesten ja seitsemän naisten lajeissa.
Tampereen Eliittikisat, tuloksia:
Miehet:
100 m (+1,1 m/s) 1) Visa Hongisto ValkealKa 10,45 (kkk) 19-v. SE, 2) Nghi Tran TuWe 10,53, 3) Nnamdi Anusim LA 10,54, 4) Simo Sipilä NokU 10,56, 5) Jarkko Ruostekivi MietMP 10,58, 6) Timo Salonen 1 TuUL 10,64, 7) Samsa Tuikka ToholU 10,71, 8) Markus Pöyhönen HKV 10,88.
1. alkuerä (+0,2): 1) Hongisto 10,60, 2) Anusim 10,60, 3) Ruostekivi 10,67, 4) Salonen 10,67.
2. alkuerä (+1,8): 1) Tran 10,54, 2) Sipilä 10,62, 3) Tuikka 10,74, 4) Pöyhönen 10,76.
400 m: 1) Talkmore Nyongani Zimbabwe 46,36, 2) Fredrik Johansson Ruotsi 47,29, 3) Antti Toivonen TuUL 47,43 (kkk), 4) Ari Kauppinen HaukivKi 48,31, 5) Mustapha Mabrouki LA 49,09, 6) Abdelghani Nouidra LUM 49,26, 7) Matti Välimäki NoormN 49,63, 8) Tuomas Kaikkonen IisV 50,05.
800 m: 1) Mikko Lahtio HKV 1.49,68, 2) Juha Kukkamo LA 1.50,00, 3) Niclas Sandells IK Falken 1.51,38, 4) Wilson Kirwa LA 1.51,52, 5) Robert Rotkirch Esbo IF 1.52,39, 6) Tapani Virtanen HKV 1.53,78, 7) Aki Nummela HKV 1.53,96.
1. erä: 1) Tommy Granlund Gamlakarleby IF 1.52,78, 2) Mikko Leinonen OuPy 1.54,96, 3) Aki Rissanen VU 1.55,86.
3000 m: 1) Mikael Bergdahl Gamlakarleby IF 8.17,28 (kkk), 2) Aki Uutela VU 8.24,81, 3) Aki Mustonen KuopSV 8.25,76, 4) Teppo Syrjälä Teivo Stayers 8.28,03, 5) Petteri Kuorikoski KuorKu 8.29,20, 6) Joonas Harjamäki SU 8.29,66, 7) Juho Pirkola KälvTa 8.31,26, 8) Riku Marttinen HeinI 8.31,82.
110 m:n aj (+1,3 m/s): 1) Joakim Blaschke Ruotsi 14,05, 2) Juha Sonck TuUL 14,05 (kkk), 3) Rene Orumanu Viro 14,20, 4) Antti Korkealaakso KauhW 14,37, 5) Hannu-Heikki Turunen TaPy 14,44, 6) Markus Vilen VU 14,54, 7) Vesa Korjus VirtU14,62.
400 m:n aj: 1) Ari-Pekka Lattu LA 51,66 (kkk), 2) Collins Hart LA 52,86, 3) Teemu Linkosaari TuUL 52,87, 4) Kalle Simpanen HKV 53,37, 5) Tuomas Liisanantti JKU 54,36.
Korkeus: 1) Oskari Frösen If Länken 225 (kkk), 2) Heikki Taneli TuUL 225 (kkk), 3) Osku Torro JKU 218, 3) Marko Aleksejev Viro 210, 4) Jussi Viita 205 TaPy, 6) Antti Kinnunen JKU 200.
Seiväs: 1) Matti Mononen ImU 541 (kkk), 2) Mikko Latvala HaapajärK 541, 3) Vesa Rantanen VirtU 531, 4) Olli Rannikko NokU 489, 5) Jere Bergius VesilahV 489, 6) Samuli Järvelä SoinS 475.
Pituus: 1) Niklas Rorarius TaPy 751 (+1,1 m/s), 2) Kenneth Kastren Hifk-Friidrott 736, 3) Samir Abbassi KuorK 735, 4) Joni Rautanen HolU 719, 5) Otto Kilpi NokU 710, 6) Juho-Matti Pimiä LUM 710, 7) Petteri Toivonen KaustPV 706, 8) Mikko Aronpää KuopSV 702.
Kuula: 1) Ville Tiisanoja Kenttäurheilijat-58 19,84, 2) Robert Häggblom Vasa Is 19,80, 3) Mika Vasara PiVe-98 19,40, 4) Conny Karlsson Pargas If 19,12, 5) Tuomo Tihinen OuPy 17,72.
Keihäs: 1) Antti Ruuskanen PielavS 84,10, 2) Andrus Värnik Viro 81,02, 3) Tero Järvenpää TaPy 80,10, 4) Teemu Wirkkala ToholU 78,02, 5) Ari Mannio LehtimJ 77,07, 6) Jarkko Koski-Vähälä UllavK 75,33, 7) Daniel Ragnvaldsson Ruotsi 73,59, 8) Viljo Toivanen JuuanJ 72,72.
Naiset:
100 m (+ 2,9 m/s): 1) Sari Keskitalo PePo 11,71, 2) Heidi Hannula OuPy 11,76, 3) Seyi Omojuwa Nigeria 11,86, 4) Anna Heiniö TaPY 11,99, 5) Katja Salivaara MiKV 12,00, 6) Minna Sundberg LeppävS 12,21.
400 m: 1) Kirsi Mykkänen KuopNMKY 54,06 (kkk), 2) Suvi Myllymäki HKV 55,88, 3) Mari Järvenpää KokkolV 56,25, 4) Milla Kelo JäPa 57,40, 5) Karin Storbacka IK Falken 57,96, 6) Marika Reebs KeravU 58,55, 7) Liina Aalto TuUL 58,85, 8) Maisa Korri LA 1.00,75.
1500 m: 1) Mari Järvenpää KokkolVe 4.23,19 (kkk), 2) Annika Rikberg Akilles 4.25,35, 3) Minna Järvenpää KokkolVe 4.28,73, 4) Irina Watkins LA 4.29,61, 5) Riina Tolonen VU 4.29,84, 6) Tarja Vesaluoma TuWe 4.31,87, 7) Eeva Sajanti NurmU-99 4.34,22, 8) Anna Storlund IF VOM 4.35,64.
100 m:n aj (+,7 m/s): 1) Johanna Halkoaho SuodU 13,65 (kkk), 2) Piia Roslund VasarI 13,85, 4) Manuela Bosco MiKV 13,86, 4) Giia Lindström Esbo IF 14,22, 5) Maiju Björkholm LUM 14,38, 6) Maiju Mattila LiedP14,56.
Korkeus: 1) Hanna Mikkonen RuovP 187 (kkk), 2) Alina Mattila JKU 181, 3) Tiina Haapanen PaimU 176, 4) Jonna Anias KokkolV 173, 5) Maiju Mattila LiedP 170.
Seiväs: 1) Linda Persson Ruotsi 430, 2) Maria Rendin Ruotsi 411, 3) Minna Nikkanen SomE 396 (kkk), 4) Aino-Maija Karvinen HeinävYU 376.
Pituus: 1) Natalia Kilpeläinen JoKa 663 (+1,3 m/s, kkk), 2) Johanna Halkoaho SuodU 616, 3) Sirkka-Liisa Kivine Viro 593, 4) Elina Sorsa LUM 589, 5) Niina Saarman-Bartholdi HämeenlKi 582, 6) Heini Vilonen TaPy 555.
Keihäs: 1) Kirsi Ahonen TuWe 55,64, 2) Pauliina Laamanen SaRi 55,03, 3) Niina Kelo JäPa 50,49, 4) Merja Pitkänen AlatPi 47,99.
(MTV3-STT)
Ruuskanen otti Värnikin päänahan keihäässä
Kilpeläinen löysi hyppyvireen Tampereella