Ruuskanen otti Värnikin päänahan keihäässä

Copyright MTV Oy 2006
Julkaistu 07.06.2006 21:56(Päivitetty 07.06.2006 23:03)

Keihäänheiton maailmanmestari, virolainen Andrus Värnik joutui tyytymään kakkossijaan yleisurheilun eliittikisasarjan avauksessa Tampereen Ratinassa. Värnikin ykköshaastaja ei yllättäen ollutkaan kotikentällään heittänyt Tero Järvenpää, vaan 22-vuotias Antti Ruuskanen. Pielaveden Sampoa edustava nuorukainen kiskaisi kohtalaisen koleassa illassa ennätyksensä 84,10 ja voitti Värnikin yli kolmella metrillä.

- Kyllähän maailmanmestarin päänahka tuntuu hyvältä. Kun se tuli vielä hyvällä tuloksella, niin mikäs siinä, Ruuskanen jutteli kisan jälkeen.

Värnik kätteli kisan jälkeen reilusti voittajansa. Ruuskanen oli hänelle ennestään tuttu kasvo.

- Olemme olleet pari kertaa samassa kisassa, Ruuskanen muisteli.

Ratinan stadion on ollut Ruuskaselle mieluinen paikka heittää. Kolme vuotta sitten hän oli samalla areenalla varmistamassa suomalaisten kolmoisvoittoa 19-vuotiaiden EM-kisoissa ottamalla pronssia. Keskiviikon päätöskierroksen heittoaan hän kuvasi tahtoheitoksi.

- Yritystä oli enemmän kuin 110 prosenttia. Heitto lähti vastatuuleen, mutta onneksi tuuli ei ollut puuskainen. Keihäs lähti hyvään asentoon, Göteborgin EM-kisoihin tiukasti tähtäävä Ruuskanen kuvasi.

Värnik heitti kakkoseksi tuloksella 81,02 ja Järvenpää kolmanneksi lukemalla 80,10.

- Odotusten mukaan on mennyt. Ei yhtään alle kasikymppistä, kun viime kaudella oli vain kaksi yli 80 metrin kilpailua. Siihen nähdään ollaan täysin tavoitteessa ja aikataulussa. Nyt harjoitellaan ja haetaan kuntoa EM-kisoihin, Järvenpää kertoi MTV3:lle.

Ruuskanen lunasti häneen kohdistuneita odotuksia jo pari viikkoa sitten Seinäjoella heittämällä 82,20. Tampereen kisa vahvisti, että Tero Pitkämäki saa kauden aikana hyvää kiriapua myös kotimaasta.

(MTV3-STT)

Kilpeläinen hyppäsi 663; Ruuskanen heitti 84,10
Kilpeläinen löysi hyppyvireen Tampereella

Tuoreimmat aiheesta

Yleisurheilu