Kilpapyöräilijä Gino Mäder, 26, on kuollut järkyttävässä onnettomuudessa – ajoi rotkoon Sveitsin ympäriajossa

Sveitsin ympäriajossa torstaina ulos tieltä ajanut kilpapyöräilijä Gino Mäder on kuollut sairaalassa.

Sveitsin ympäriajon viidennellä etapilla poljetussa kovavauhtisessa laskuosuudessa tieltä ulos rotkoon ajanut kilpapyöräilijä Gino Mäder on kuollut. Hänet lennätettiin onnettomuuden jälkeen läheiseen sairaalaan, jossa hän kuoli vammoihinsa.

Bahrain Victorius -tallia ja Sveitsiä edustanut Mäder oli 26-vuotias.

– Churin sairaalan huikean henkilökunnan parhaista yrityksistä huolimatta Gino ei enää selvinnyt tästä elämänsä viimeisestä ja vaikeimmasta koettelemuksestaan, ja kello 11.30 sanoimme hyvästi yhdelle tallimme säihkyvistä valoista, talli kertoi tiedotteessaan Reutersin mukaan.

Samalla etapilla torstaina ulos ajoi Mäderin lisäksi myös toinen kilpailija, Magnus Sheffield, joka vietiin niin ikään helikopterikyydillä sairaalahoitoon. 

Torstaina Sveitsin ympäriajon järjestäjiä kritisoitiin viidennestä etapista, jonka maali oli kovavauhtisen laskuosuuden pohjalla. Muun muassa maailmanmestari Remco Evenepoel kuvaili reittiä vaaralliseksi.

– Olisi ollut parempi päättää tämä etappi ylhäälle. Ei ollut järkevä idea sijoittaa maalia tällaisessa etapissa laskuosuuden perään. Mutta tietenkin tarvitaan jotain spektaakkelia. Jotain pitää aina tapahtua ennen kuin ihmiset reagoivat, Evenopoel ruoti Cycling Newsin mukaan.

Blickin haastattelema Tudor Pro Cycling -tallin pomo Raphael Meyer kuvaili muiden kilpapyöräilijöiden olleen torstaina järkyttyneitä Mäderin onnettomuudesta.

– Kun olimme matkalla hotellille, tallin bussissa vallitsi täydellinen hiljaisuus, Meyer kertoi sveitsiläislehdelle.

Lue myös:

    Uusimmat