Kike Elomaa treenasi kovaa ja käänsi päitä kurinalaisessa lihaslajissa: "Olisi pitänyt olla jokin pätkä, että olisi saanut syödä"

Ritva "Kike" Elomaa on yksi Suomen menestyneimmistä kehonrakentajista. Vuonna 1981 kehonrakennuksen arvostetuimman tittelin Ms. Olympian voittanut Elomaa treenasi punttisalilla aamusta iltaan. Nykyään Elomaan on itsekin hankala uskoa, mitä kaikkea kehonrakennuksessa saavutti.

Maskussa idyllinen peltomaisema vie kauniin omakotitalon pihaan. Kookkaat koirat Marski ja Hero pitävät huolta siitä, että talon emäntä kuulee vieraiden saapumisen.

Elomaan tarjoamien terveysjuomien jälkeen suuntaamme suoraan pihan toiseen nurkkaan: autotalliin.

Autotalli on tietoisesti jaettu kahtia. Puolet on käytetty siihen, mihin kenen tahansa autotallia käytetään: auton ja varastotavaroiden säilytykseen. 

Toinen puolisko on toiminut 80-luvulta lähtien kotikuntosalina. Siellä Elomaa on kasvattanut lihaksiaan maailmantason kilpailuja varten.

Kuntosalilaitteet on asetettu Elomaan mittoihin. Laitteisiin asetetut vastukset ovat normaali kuntoilijalle painavia, mutta entiselle kehonrakentajalle varsin sopivia.

Seiniä ja kattoa koristavat julisteet ja lehtileikkeet äärimmilleen treenatusta Elomaasta 80-luvulta.

Elomaa treenasi ja kilpaili kehonrakennuksen aikaan, jolloin fitness ei ollut vielä lajina syntynyt. Naiset eivät käyttäneet korkokenkiä, vaan kisalavoilla koristivat solariumilla sävytetyt patsasmaiset vartalot pelkissä pelkistetyissä bikineissä.

– Ihmettelen, että kuinka olen pystynyt. Sen verran mukavuudenhaluinen olen. Ihme on, että olen saanut tuon irti itsestäni.

Elomaa treenasi kehonrakennuksen kultavuosinaan 1981–1985 kuutena päivänä viikossa.

Elämä oli jatkuvaa treeniä

Nykyinen perussuomalaisten kansanedustaja työskenteli 80-luvun alussa röntgenhoitajana. Päivät menivät töissä, joten kaikki mahdollinen vapaa-aika piti pyhittää urheilulle. Elämä oli jatkuvaa treeniä.

– Heräsin viideltä aamulla juoksemaan. Siitä menin töihin ja töistä suoraan salille. Ohjasin vähän muitakin ihmisiä siellä salilla. Kupittaan urheiluhallissa kävin vielä vetämässä vetoja ja hyppyjä.

– Sitä sitten aamusta iltaan. Kuusi päivää viikossa treenasin, Elomaa sanoo naureskellen.

Kuten treeniohjelmakin, myös ruokavalio pysyi tiukkana. Noin neljän kisavuoden aikana houkutuksille ei annettu periksi, eikä nakkikioskille ollut asiaa.

Ruokavalio oli hyvin proteiinipitoinen.

– Seitiä, kananmunan valkuaista, raejuustoa, maitorahkaa, suomalaisia marjoja, kanaa, kahvia ja tottakai vihanneksia, kukkakaalia ja kaalia.

– Ja jonkun verran siemeniä, että vatsa toimii, Elomaa lisää hymyillen.

Kehonrakennukseen liittyvä kurinalaisuus piti Elomaata jatkuvassa otteessa yötä päivää. Lipsumisen varaa ei ollut, eikä armoa nähty.

– Koska kilpailin nelisen vuotta ja olin jatkuvasti esiintymässä ympäri maailmaa, piti olla koko ajan kunnossa. Olisi pitänyt olla jokin pätkä, että olisi saanut syödä ja rauhoittua.

Lapsuudenkodista Elomaa sai esimerkin kovasta työnteosta ja sinnikkyydestä.

– Kaikkia kotkotuksia ei meille annettu periksi ja on tarvinnut tehdä vähän hommiakin siellä pellolla.

Elomaan nimi on nostettu kehonrakennuksen Hall of Fameen vuonna 2001.

"Haluttiin jotain naisellisempaa"

Fitness syntyi samana vuonna, kun Elomaa lopetti kilpailemisen eli vuonna 1985. Vaikka naiskilpailijoiden lihasmassat kasvoivat menestyksen mukana, fitness toi alalle naisellisemman kilpailumuodon korkokengillä ja koristeellisilla bikineillä.

– Naiset tulivat niin massiivisiksi ja oli niin isot lihakset, että haluttiin jotain naisellisempaa.

Silloin Elomaa päätti, että on parasta lopettaa, Hänestä tuntui, ettei pysynyt enää perässä.

Kehonrakennuksen Euroopan mestaruudenkin voittanut Elomaa sai nimensä kehonrakennuksen Hall of fame vuonna 2001.

MTV vieraili Kike Elomaan luona ja teki entisen kehonrakentajan opastuksella treenin hänen kotikuntosalillaan. Katso treeni ja kurkista Elomaan kuntosalille jutun alussa olevalta videolta! Videolla Elomaa kertoo lisäksi, mitä negatiivista kehonrakennus ja sen sitoutuneisuus toivat tullessaan.

Lue myös:

    Uusimmat