Mikko Lehtimäki kiskoi tuoreeksi maailmanennätykseksi 555 maastavetoa omaa kehonpainoa vastaavilla raudoilla. Tällaista suoritusta ei muuten ihan jokainen vedä perästä.
Hämeenlinnan Kuntokeitaalla nähtiin lauantaina aivan eläimellinen suoritus, kuten Mikko Lehtimäen manageri Markku Savolainen asian lausuu.
48-vuotias Lehtimäki nimittäin repi sotilasmaastavedon maailmanennätyksen ennennäkemättömälle sataluvulle: 555 toistoa peräjälkeen.
Sotilasmaastavedossa on tangossa painoa nostajan kehonpainon verran pyöristyksellä 2,5 kilon välein. 66,5 kiloa ennen suoritusta painaneella Lehtimäellä oli vedettävänä 67,5 kiloa rautaa.
Kädet eivät saa sotilasmaastavedossa irrota tangosta. Painot saavat olla maassa enintään viisi sekuntia ennen seuraavaa toistoa. Vain magnesiumin käyttö on sallittua.
Edellinen ME oli 412 toistoa, missä Jari Lampi onnistui 67,5 kilolla viime vuonna Helsingissä. Lehtimäen suoritus kesti voimailun parissa pitkään toimineen, tapahtumaa järjestelleen ja sen kuuluttaneen Savolaisen mukaan noin tunnin ja kymmenen minuuttia.
– Hän vain veti ja veti. Kun rikottiin edellinen ennätys, porukka huusi jo ihan hulluna. Kun päästiin viiteensataan, he huusivat ihan hulluna, kun minä yllytin. Kun päästiin 550:een, minulla rupesi usko loppumaan, että minun pitää irrottaa koko ukko siitä tangosta, että tämä ei lopu koskaan, Savolainen kuvailee.
Korvien välissä

Forssalainen Lehtimäki on ollut aiemminkin sotilasmaastavedon maailmanennätysmies. Vuonna 2016 hän kiskoi silloisen ME:n 404 toistoa, tuolloin 75 kilolla.
Mies halusi lähteä yrittämään, josko hänestä olisi ennätykseen jälleen. Eikä tosiaan jäänyt vain yritykseksi.
– Kun on sopivasti painokin pikkuhiljaa vuosien varrella tippunut ja on juoksenneltu enempi, niin on aika paljon helpompaa – aina mitä pienempi ukkeli on, Lehtimäki sanailee.
Myös sotilaskyykyn maailmanennätykseksi 170 toistoa 70 kilolla rehkinyt Lehtimäki oli nyt pienimmässä ennätysyrityspainossaan. Kehonpaino oli kesän ajan pyörinyt 70 kilon tuntumassa, ja mies kiristi siitä vielä hiukan katsomalla syömisiään viime viikkoina.
– Viimeksi olen ollut näin kevyt varmaan joskus armeijan jälkeen vuosituhannen vaihteessa. Se on tietysti käsillekin paljon ystävällisempi homma, kun kädethän siinä tahtovat hioutua ja mennä rikki.
555 toiston megaurakka oli Lehtimäen mukaan "kiva".
– Tietenkään aluksi ei ole kivaa, kun jännittää ja on maailman epävarmin olo edellisenä iltana ja aamuna ja kaikkia piruja maalailee seinille omassa päässään. Mutta siinä vaiheessa, kun tankoon pääsi tarttumaan ja oli 50 toistoa takana, tuntui ihan mukavalle, että kyllä tämä tästä, jos vain kädet pysyvät kasassa.
Mies virkkoo, että yleensä 200 toiston kohdalla rupeaa jo tuntumaan.
– Se on tuolla korvien välissä enempi. Sitten ajattelee, että ei saatana, tämä on vasta puoliväli vanhaan ennätykseen nähden. Siinä kahdensadan kieppeillä käy yleensä niin. Varsinkin jos siinä kohti kädet rupeavat menemään rikki, on kova paikka. Nyt ne yllättävän pysyivät yllättävän hyvinä. Totta kai pienet palkeenkielet tuli, mutta ei semmosia, että ne oikein repeisivät.
Sotilaskyykky on tosin kuulemma huomattavasti tuskaisempaa, kun siinä paino on koko ajan päällä.
– Vaikka maastavedossakaan ei irrota käsiä, se on helpompi, kun voit laskea sen ja puhaltaa pari rauhallista puhallusta. Sitten vetää ylös. Ylhäältä ei minun mielestäni kannata heti mennä alas, vaan hetken hengähtää yläasennossa.
"Eivät tule valkotakkiset hakemaan"
Viiden tyttären isä raportoi valmistautuneensa hurjaan koetukseen kotioloissa harjoitellen.
– Meillä on koppi, jossa treenaan. Saan omassa rauhassa tehdä, eivätkä tule valkotakkiset hakemaan, että mikäs hullu tuolla vetelee.
Myös urheilevat lapset ovat päässeet kotona punttitreenin makuun. Isän ohjelmassa on kahden–kolmen viikon välein ollut pitkää maastavetosarjaa ja 70 kilolla (Lehtimäki tosin huomauttaa tarkkana miehenä, ettei virallisin painoin) hän oli enimmillään ottanut 500 toistoa.
– Se on tietysti eri, kun eivät ole tuomarit katsomassa. Voi olla, että siinä saattaa se viisi sekuntia helpommin ylittyä.
Nostomatka on tosin ollut kotona arviolta viisi senttiä alempana, minkä myötä suoritus Hämeenlinnassa oli helpompi vetää.
555 tarkoituksellisesti

555 on komea lukema kolmella samalla numerolla. Herää kysymys, olisiko enemmänkin ollut otettavissa.
Olisi.
– Siinä tuli vähän se ajatus mieleen, että ei perkele, jos minä joudun tätä vielä uudestaan koittamaan, ei parane nyt ottaa liikaa. mutta sittenhän se kuulostaa vähän sisuttomalta, kun sanoo, että olisi 600 voinut tullakin. Ehkä sitä voi sitten joskus tulevaisuudessa koettaa. Varsinkin jos sattuisi saamaan 65 kiloon painon sillä lailla, ettei olisi ihan voimaton mies.
Manageri Savolainen paljastaa Lehtimäen sanoneen, että 555 on helppo muistaa.
– Jari Lampi aikoinaan veti 313, Aku Ankan rekkarin. Mikko päätti, että 555 on hyvä, siihen jätetään.
"Voi joku kova nuori mies olla"
Aikanaan Lehtimäki ihannoi menestyneitä voimamieskilpailijoita Jouko Aholaa, Riku Kiriä ja Janne Virtasta. Hän halusi myös olla vahva ja iso, ja painoikin 90 kiloa parikymmentä vuotta sitten.
– Jos maksimivoimia haluaa, niin isompana ja painavampana rauta nousee.
Enimmillään Lehtimäki on vetänyt maasta ykkösmaksimina 260 kiloa ilman remmejä. Nyt tulos voisi hänen mukaansa pyöriä 230 kilon kieppeillä.
Iän myötä mies on alkanut kuulemma ritisemään ja rätisemään joka puolelta. Kestovoimailusta kevyempänä on tullut Lehtimäen juttu. Korostamattakin on selvää, että vahva mies on edelleen.
– Olen monelle sanonut, että vahva mies – ehkä olen vähän sitä, mutta enemmänkin kestosarjamies.
Sen luokan kestovoimailija, että ei mahda kovin montaa kaveria löytyä, jotka hänen mieletöntä ME:tään pystyisivät uhittelemaan.
– En tiedä. Eihän tämä mikään maailman suurin laji ole, vaan pienempi marginaalilaji. Voi joku kova nuori mies olla, joka innostuu tämmöistä tekemään ja jolla on hyvä kestävyystausta. Sieltä voi yhtäkkiä semmoinenkin kaunis, tai minun tapauksessani ruma, päivä koittaa, että joku vetäiseekin tuhannen kertaa tuosta ja naureskelee päälle.
– Yllättävän rauhallista nyt on ollut sen puolesta.
"Sinähän sitten teet sen ennätyksen"
Lehtimäki kiittää manageriaan Savolaista ennätystempauksista, joiden järjestämistä hän on ollut mahdollistamassa suhteineen ja kontakteineen. Juteltavaa on riittänyt muutenkin, kun kummallakin on yleisurheilua harrastavaa jälkikasvua.
Lehtimäki on ylpeä, että yksi hänen omista tyttäristään on pariin kertaan päässyt Kalevan kisoihinkin. Samaan eivät olisi miehen sanojen mukaan hänen omat paukkunsa riittäneet, vaikka hän nuorena yleisurheilikin.
Haastattelun lopuksi Lehtimäki haluaa lausua erityissanat nuorimmasta tyttärestään, yhdeksänvuotiaasta Sindistä.
– Hän on meidän iltatähtemme, eikä ole vielä teini toisin kuin nämä muut. Hän on vielä iskän tyttö kovin. Hän minua innosti ja motivoitti. Hän sanoi, että sinähän sitten teet sen ennätyksen.
