Ulkomaiset lihatuotteet on yhdistetty useisiin Kiinassa todettuihin joukkoaltistumisiin.
Kiinassa löydettiin koronavirusta Brasiliasta tuodusta kananlihasta. Näyte otettiin viime keskiviikkona tehdyssä pintatarkastuksessa Shenzhenin kaupungissa Etelä-Kiinassa.
Asiasta kertoivat paikalliset viranomaiset. Kananlihan toimittajaksi paljastettiin brasilialainen Aurora-karjankasvattamo. Yhtiö on ilmoittanut saaneensa tapahtuneesta tiedon ja antavansa selvityksen, kunhan saa virallisen selvityspyynnön.
Shenzhenin viranomaiset jäljittivät ja testasivat kaikki lihaa käsitelleet henkilöt. Kaikki testitulokset olivat negatiivisia. Kaikki lihojen kanssa mahdollisesti kosketuksessa olleet tuotteet on eristetty ja koko varastoalue on desinfioitu.
Viranomaiset yrittävät nyt jäljittää mahdollisesti samasta erästä myytyjä tuotteita.
Lue myös: Koronavirus voi elää pinnoilla useita päiviä – oikeaoppisella puhdistuksella varmistat, että et saa tartuntaa elintarvikepakkauksista: Näin se tapahtuu
Ei varmuutta, milloin liha on saastunut
Myös Brasilian maatalousministeriötä on tiedotettu asiasta. Maan karjankasvattajaliitto antoi lausunnon, jonka mukaan toistaiseksi ei ole ehdotonta varmuutta siitä, missä vaiheessa liha on saastunut.
Brasiliassa on tällä hetkeksi toiseksi eniten koronatartuntoja maailmassa heti Yhdysvaltojen jälkeen. Kiina on asettanut boikotin toistaiseksi kuudelle brasilialaiselle karjankasvattajalle.