Kiinan Xi ylisti vuolaasti Marxia ja kommunismia – ristiriita maan nykytilaan melkoinen

2:02img
Julkaistu 04.05.2018 20:24
Toimittajan kuva

Kalle-Ville Lahtinen

kalle-ville.lahtinen@mtv.fi

Kommunistiteoreetikko Karl Marxin syntymästä on huomenna kulunut 200 vuotta ja Kiina on niitä harvoja maita joissa miehen ajatuksia vielä kunnioitetaan.

Lavua juhlatilaisuus Pekingissä alkoi kommunistipuolueiden parhaimpien perinteiden mukaan puoluejohdon marssilla juhlanäyttämölle ja yhteislaululla punalippujen katveessa.

Presidentti Xi Jinping lausui juhlapuheessaan pitävänsä Marxia Kiinan nykykasvun voimaannuttajana,  inspiraationa ja Marxia aikamme suurimpana ajattelijana.

xi jipingKarl Marxin juhlatilaisuus Pekingissä. Kiinan Xi ylisti vuolaasti Marxia ja kommunismia.AFP / Lehtikuva

Karl Marx kirjoitti 1800-luvun loppupuolella useita teoksia tutkiessaan työväestön, omistavan luokan ja varallisuuden suhteita. Marxin pääteos oli moniosainen Pääoma, mutta jo nuorena hän julkaisi ajan vasemmistoaatteiden innoittamana Kommunistinen Manifesti -teoksen.

Marxin ajatuksen johtivat useisiin yhteiskuntakokeiluihin eri maissa, mutta ne pääasiassa epäonnistuivat, kun teoriat ja todellisuus eivät kohdanneet.

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat