Kiinasta maailmalle levinneellä koronaviruksella on omat vaikutuksensa myös urheilupiireissä.
Kansainvälinen yleisurheiluliitto tiedotti keskiviikkona siirtävänsä Kiinan Nanjingiin suunnitellut yleisuheilun halli-MM-kisat keväälle 2021.
Hongkongin maraton peruttiin jo aiemmin. Tenniksen Fed Cupin turnaus puolestaan siirrettiin Kiinasta Kazakstaniin, nyrkkeilyn, koripallon ja jalkapallon olypiakarsintoja eri puolille maailmaa.
Suomalaisittain mielenkiintoista on myös se, miten käy Kiinan F1-osakilpailulle, joka on määrä ajaa Shanghaissa 19. huhtikuuta. Shanghai sijaitsee noin 800 kilometrin päässä Wuhanin kaupungista, josta koronavirus on lähtenyt leviämään.
Guardian kertoo F1-sarjan ja FIAn seuraavan tilannetta tarkasti. Shanghaissa oli torstaihin mennessä todettu 101 koronavirustartuntaa, joista yksi on johtanut kuolemaan.
Maailmanlaajuisesti tartuntoja oli todettu torstaiaamuun mennessä noin 8 000 ihmisellä, joista lähes kaikki – noin 99 prosenttia – Kiinassa. Viruksen leviämisestä kertoo paljon se, että keskiviikkona tapauksia oli tiedossa noin 6 000.
Euroopassa tartuntoja on todettu Suomessa, Saksassa ja Ranskassa, ja kuolemaan johtaneita tapauksia on yhteensä 170 ympäri maailman.
Viruksen leviämistä yritetään rajoittaa erilaisilla toimilla, mutta terveysjärjstöt varoittavat, ettei sitä saada hallintaan kovin nopeasti.

