Kiina: Muilla mailla ei ole oikeutta erottaa Venäjää G20-ryhmästä
Kiina suhtautuu kielteisesti Venäjän erottamiseen johtavien talousmaiden G20-ryhmästä.
– G20 on kansainvälisen taloudellisen yhteistyön tärkein foorumi, sanoi Kiinan ulkoministeriön edustaja Wang Wenbin toimittajille uutistoimisto AFP:n mukaan.
– Venäjä on tärkeä jäsen, eikä millään jäsenellä ole oikeutta erottaa toista maata.
Wenbin kommentoi asiaa sen jälkeen, kun Valkoisen talon turvallisuusneuvonantaja Jake Sullivan viittasi tiistaina Yhdysvalloissa tiedotustilaisuudessa siihen, että Venäjä voitaisiin sulkea ulos kansainvälisiltä foorumeilta maan Ukrainaan kohdistuvan hyökkäyksen vuoksi.
– Mitä tulee G20-kysymykseen, sanon vain tämän: uskomme, että Venäjä ei voi jatkaa kansainvälisissä instituutioissa ja kansainvälisessä yhteisössä kuin mitään ei olisi tapahtunut, Sullivan sanoi.
Sullivanin mukaan Yhdysvallat haluaa kuitenkin kuulla liittolaisiaan ja kumppaneitaan ennen kuin varsinaisia päätöksiä tiettyjen instituutioiden suhteen tehdään.
G20-maat kokoontuvat marraskuussa Balilla Indonesiassa.
Venäjän Indonesian-lähettilään Ljudmila Vorobjovan mukaan presidentti Vladimir Putin on edelleen aikeissa osallistua kokoukseen, kertoo yhdysvaltalaislehti Financial Times. Vorobjova sanoi lehden mukaan myös, ettei G20 ole oikea foorumi ratkaista Ukrainan kriisiä.
Oikaisu kello 14.16: G20-maat kokoontuvat Balilla marraskuussa eikä lokakuussa, kuten jutussa aiemmin virheellisesti kerrottiin.
Uusimmat
-
20:17
Titanic-ohjaaja James Cameron ja Céline Dion eivät halunneet elokuvaan sen kuuluisaa tunnuskappaletta
-
20:16
Sortunut silta räjäytettiin irti jumiutuneesta rahtilaivasta Baltimoressa – Video tallensi pamauksen
-
20:04
Neste antoi tulosvaroituksen
-
20:03
Parisuhteen muodostaminen voi olla yllättävän monimutkaista – psykologi kertoo, mihin kannattaa kiinnittää huomiota
-
20:02
Mikä on ennennäkemättömän ryöpytyksen kohteeksi joutunut Euroviisuista tuttu EBU?
-
19:55
Norja jysäytti makean voiton MM-kisoissa
-
19:46
Ylen Ville Vilén tämän vuoden erikoisista Euroviisuista: ”Turvallisuuskysymys nousee aina ensimmäisenä”
-
19:40
Madonna muisteli äitinsä menetystä 5-vuotiaana: "Kukaan ei kertonut hänen olevan kuolemaisillaan"
-
19:38
Nobelkirjailija Alice Munro on kuollut
-
19:30
Nyrkinisku päähän tappoi isän, teko tallentui videolle – uhrin lähtö sairaalalta kaatoi syytteen
-
19:27
Kauppalehti: Lakkolait tulossa voimaan lauantaina
-
19:15
Maajussi-Villen elämä oli romahtaa loukkaantumisen myötä – satojen eläinten kohtalo vaarassa
-
19:12
NHL-tähti sivussa – Floridalla paikka ratkaista sarja
-
19:06
Jääkiekkolegenda älähtää: Venäjän puuttuminen häiritsee minua
-
19:06
Kolmetoista kuollut liikenneonnettomuudessa Andeilla
-
18:58
Moni kantaa huolta ikääntyvistä vanhemmistaan: Omaishoitajan rooliin saatetaan joutua puutteellisin tiedoin
-
18:56
Asemiehet vapauttivat vangin ja tappoivat kaksi vartijaa, silminnäkijä videoi tällin – Ranskassa suuri ajojahti
-
18:54
Vantaan ja Keravan alue hakee lisää rahaa valtiolta – taustalla kaksi erityispiirrettä: "Kaikki hyvinvointialueet kamppailevat"
-
18:51
Hävittäjälentäjän taitolentoliike karmeasti pieleen – video ei herkille
-
18:31
Vappu Pimiä postasi otoksia uuden Maajussille morsian -kauden kuvauksista
-
Lataa lisää