Kielisuudelmat voivat johtaa ikävään sivuseuraukseen – tutkijat ehdottavat yllättävää ehkäisykeinoa
Tuore australialaistutkimus vihjaa, että kielisuudelmat voivat olla yksi sukupuolitauti tippurin tarttumisen reitti. Löydöksestä uutisoivat muiden muassa The Independent sekä Huffington Post.
Suuteleminen on tuoreen Monash-yliopiston tutkimuksen mukaan yhteydessä tippurin suutartuntoihin miesten kanssa seksiä harrastavilla miehillä.
BMJ Sexually Transmitted Infections -tiedejulkaisussa ilmestyneet tulokset vihjaavat, että kielisuudelmat saattavat selittää merkittävää osaa tippurin suutartunnoista.
Tippuri on bakteerin aiheuttama sukupuolitauti, jonka ajatellaan tartuttavan suojaamattomassa seksissä. Tämän vuoksi tippuria – kuten muitakin sukupuolitauteja – välttääkseen neuvotaan käyttämään kondomia. Nyt julkaistujen tulosten valossa australialaistutkijat ehdottavat antibakteerisen suuveden käyttöä osana tippurin suutartuntojen ehkäisyä.
Näin tutkimus tehtiin
Tutkimusta varten yliopistotutkijat analysoivat yli 3000 homo- tai bi-seksuaalisen miehen vastauksia seksitavoistaan ja yhdistivät nämä tiedot tippuritesteistä saatuihin tuloksiin.
Seksitavat jaettiin kolmeen eri kategoriaan: suutelua ilman seksiä, seksiä ilman suutelua sekä suutelua ja seksiä. Vain kuusi prosenttia vastaajista oli saanut kurkkuunsa tippuritartunnan.
Tutkijoiden mukaan tippurin suutartunta oli yleisempää niillä miehillä, jotka olivat vain suudelleet partnereitaan kuin niillä miehillä, jotka olivat harrastaneet seksiä ilman suutelua. Kaikista yleisintä kurkkutippuri näytti olevan miehillä, jotka olivat suudelleet ja harrastaneet suutelua sisältävää seksiä monen eri miehen kanssa.
Tutkijat huomasivat, että kolmen kuukauden ajanjaksolla useita miehiä suudelleilla miehillä oli 46–81 prosenttia suurempi todennäköisyys saada tippuritartunta kurkkuunsa kuin miehillä, jotka suutelivat vain yhtä tai eivät yhtään partneria.
Tutkijat kuitenkin huomauttavat, että suutelun ei tulosten perusteella voi varmasti sanoa olevan tippurin syy. On silti mahdollista, että kurkusta toiseen siirtyvien tippuritartuntojen määrä on aliarvioitu ja sivuutettu.
Tippurin hoitoon tarkoitetut antibiootit ovat menettäneet tehoaan
Tippurin suutartunnoissa oireina voi olla polttavaa kirvelyä suussa, kurkkukipua ja suutulehdusta, kertoo Terveyskirjasto artikkelissaan. Hoitamattomassa tippurissa on mahdollista, että bakteeri pääsee verenkiertoon aiheuttaen niveltulehduksen tai verenmyrkytyksen.
Tippuria hoidetaan antibiooteilla, mutta tippurikannat ovat vuosien saatossa menettäneet herkkyyden useille antibiooteille. Suomessa tippuritartuntoja on vuosittain vajaat 300, ja puolet tartunnoista on tuotu ulkomailta.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää