Keskusta: Hallituksen pyydettävä USA:lta selvitys urkintaväitteistä

Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä puoluevaltuuston kokouksessa Kouvolassa lauantaina 24.marraskuuta 2012.
Lehtikuva
Julkaistu 08.06.2013 16:15(Päivitetty 08.06.2013 16:32)

Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnan keskustalaisten jäsenten mielestä hallituksen on syytä pyytää Yhdysvalloilta selvitystä verkkopalveluiden mahdollisesta urkinnasta.

Tiedotteessaan kansanedustajat Mikko Alatalo, Ari Torniainen ja Mirja Vehkaperä katsovat, että ihmisten turvallisuudesta on huolehdittava, mutta länsimaisessa yhteiskunnassa ei turvallisuudenkaan nimissä saa polkea perusoikeuksia.

– Suomen perustuslain mukaan luottamuksellisten viestien salaisuus on loukkaamaton. Ulkomaisissa verkkopalveluissa saatetaan kuitenkin soveltaa myös kyseisen maan lakeja. Yhdysvaltain lakien mukaan turvallisuuspalveluilla on vapaa pääsy ulkomaisiin viesteihin, kun se tapahtuu Yhdysvaltain kautta, kansanedustajat huomauttavat.

(MTV3 - STT)

Obama puolusti tiukasti salakuunteluohjelmia

USA ei ainoa netissä urkkiva valtio – suomalaistenkin viestintää seurataan

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa