Keskelle Helsinkiä pesiytyneelle merikotkaparille perheenlisäystä – "Voi niitä olla useampikin, mutta yksi poikanen on nähty varmuudella"

Citymerikotkat yrittävät pesiä keskellä Helsinkiä – tältä komeat eläimet näyttävät 4:26
Merikotkat pesiytyivät Helsinkiin helmikuussa.

Merikotkan poikasia voi olla pesässä enemmänkin.

Helmikuussa MTV uutisoi merikotkaparin viimeistelevän pesäänsä Helsingin Viikissä, Vanhankaupunginlahdella.

Tuolloin arveltiin, että jälkikasvua voisi pesään ilmestyä huhtikuun lopulla.

Tänään toiveet toteutuivat, sillä merikotkarengastaja Hannu Ekblomin mukaan pesässä on havaittu poikanen.

– Voi niitä olla useampikin, mutta yksi on nähty varmuudella. Useasti merikotkan poikaset eivät kuoriudu samaan aikaan, Ekblom sanoo.

Merikotkien pesiytyminen näin lähelle kaupunkia on poikkeuksellista.

– Kyllä tässä voi puhua erittäin harvinaisesta tapauksesta. En tiedä, että maailman muissa pääkaupungeissa olisi ollut pesintää lähes keskustassa.

Poikanen rengastetaan kolmeviikkoisena

Ekblom on rengastanut uransa aikana 650 merikotkaa. Eri lajeja on kertynyt 30 vuoden aikana 150.

– Merikotkan poikanen rengastetaan aikaisintaan kolmeviikkoisena, mieluusti viiden tai kuuden viikon ikäisenä. Jos rengastukseen menee yli 50 vuorokautta, niin poikanen saattaa lähteä lentoon.

Siinä missä pöllöjen poikasia pitää emon aggressiivisuuden vuoksi rengastaa suojavarusteet päällä, niin merikotkat antavat rengastajan tehdä työnsä rauhassa.

– Tietääkseni merikotka ei ole koskaan hyökännyt rengastajan kimppuun. Yleensä ne lentävät korkealla taivaalla ja katsovat puusta, mitä pesässä tapahtuu.

Ekblomin mukaan leuto talvi on ollut merikotkien pesinnälle Helsingissä eduksi.

– Jos lahti olisi ollut jäässä, niin olisi tullut pilkkijöitä ja luistelijoita. Merikotkat saivat olla aika rauhassa. Nyt seuranta on sellainen, että kukaan ei pääse lähelle huomaamatta.

Alueella on myös puolenkymmentä lintutornia, joista voi tarkkailla merikotkien pesää petolintuja häiritsemättä.

Lue myös:

    Uusimmat