Kesällä tehdään laajasti ratatöitä, tiedottaa Väylävirasto.
Kesä on jälleen vilkasta aikaa ratatöiden kannalta eri puolilla rataverkkoa.
Väyläviraston mukaan ratatyöt aiheuttavat poikkeusjärjestelyjä kesän aikana niin kauko-, lähijuna- kuin tavaraliikenteessäkin.
Syitä muutoksille junaliikenteessä ovat esimerkiksi rataverkon kehittämishankkeet, päällysrakenteen korjaukset, rautatiesiltojen korjaamiset ja rakentamiset sekä turvalaitteiden uusimiset.
Isoja rataverkon käytettävyyteen vaikuttavia töitä ovat muun muassa Espoon kaupunkiradan ja Helsinki–Riihimäki-välin ratatyöt, Jyväskylä–Pieksämäki-radan perusparannus, Kouvola–Mikkeli-välin tunnelityöt, Kouvola–Luumäki-välin pohjoisen raiteen perusparannus sekä Oulu–Laurila-radan perusparannus.
Rautateiden kehittämis- ja peruskorjaushankkeisiin arvioidaan käytettävän vuonna 2025 yhteensä noin 430 miljoonaa euroa.
Näissä paikoissa tapahtuu:
Alla listatuilla katkoilla on vaikutuksia matkustajaliikenteeseen ja tavaraliikenteeseen.
Osa katkoista on yöaikaan, ja ne vaikuttavat silloin eniten tavaraliikenteeseen.
Muutokset suunnitelmiin ovat mahdollisia, Väylävirastosta muistutetaan.
Etelä-Suomi
Espoon kaupunkirata-hanke eli lisäraiteiden rakentaminen välille Leppävaara–Kauklahti aiheuttaa mittavia liikennekatkoja myös tulevana kesänä.
Junaliikenteeseen tulee viiden viikon katko 23.6.–28.7., jolloin tehdään Espoon kaupunkirata-hankkeen lisäksi useita vaihde-, silta- ja tunnelitöitä myös Kauklahti-Karjaa-välillä.-Lisäksi 4.5., 18.5., 25.5. sekä 29.5. junaliikenteessä on 24 tunnin katko välillä Leppävaara–Kauklahti. Syksyllä on välillä Leppävaara–Kauklahti 48 tunnin katkot 30.8.–1.9., 6.9.–8.9. ja 13.9.–15.9. sekä 24 tunnin katkot 21.9.–22.9. ja 28.9.–29.9.
Helsinki–Riihimäki-radan välityskyvyn parantamishankkeen vuoksi Ainolan läntinen laituri on pois käytöstä koko kesäaikataulukauden. Laituri tulee jäämään rakennettavan lisäraiteen alle, ja kesällä rakennetaan laiturin kohdalle lisäraiteen vaatimat rakenteet.

